Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 17.8.2026

Paikallisen kansalaistoiminnan vuoden 2026 kohdeavustusten käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/4/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalle

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä avustusehtoja sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, yhdistysten ja yhteisöjen järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti ja alueellisesti Vantaalla. Myönnetystä avustuksesta on annettava käyttöselvitys viimeistään kaksi kuukautta tapahtuman päättymisestä tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan määräämään ajankohtaan mennessä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksiannosta. Mikäli käyttöselvitystä ei palauteta määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus voidaan periä takaisin. Avustus maksetaan tositteisiin perustuvaa käyttöselvitystä vastaan. Korson Työväen näyttämö -toimintaryhmälle on myönnetty 500 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.3.2026 § 30 Vanhanajan koko perheen iltamat -tapahtuman järjestämiseen 11.4.2026. Tapahtuma toteutui suunnitelmien mukaisesti, mutta osallistujamäärää jouduttiin rajaamaan tilan ahtauden vuoksi. Osallistujia oli 170, mikä oli arvioitua enemmän. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 759,61 euroa ja tapahtuman tulot 350 euroa. Hyväksyttäviä kustannuksia oli 409,61 euroa. Päiväkummun koulun Vanhempainyhdistys r.y.:lle on myönnetty 6 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 19.1.2026 § 23 Päivis-päivän järjestämiseen 25.4.2026 Päiväkummun koululla. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 850. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 6 339,23 euroa. Jokivarren omakotiyhdistys JOKO ry:lle on myönnetty 3 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.3.2026 § 30 Jokivarren koulun kevättapahtuman järjestämiseen 23.5.2026 Jokivarren koululla. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 500. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 2 798,08 euroa. Vantaan 4H-yhdistys ry:lle on myönnetty 1 200 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 21.4.2026 § 21 4H-kotieläinpihan kesän avajaistapahtuman järjestämiseen 3.6.2026 Katrinebergin kartanolla. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 400. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 307,80 euroa. Rekolan Raikas ry:lle on myönnetty 925 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 21.4.2026 § 21 Kesän korvilla yhdessä -tapahtuman järjestämiseen 20.5.2026 Rautkallion puistokentällä. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti. Osallistujia oli 160. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 924,73 euroa. Vantaan Järjestörinki ry:lle on myönnetty 500 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 12.5.2026 § 25 Monikulttuurisen Eid-puistojuhlan järjestämiseen 30.5.2026 Simonkylässä. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti. Osallistujia oli 350. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 580,62 euroa. Lions Club Vantaa Länsi ry:lle on myönnetty 1 500 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.3.2026 § 30 Vappu-tapahtuman järjestämiseen 1.5.2026 Pähkinärinteessä. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti. Osallistujia oli 300. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 598,54 euroa, ja buffet-myynnin tulot olivat 330 euroa. Hyväksyttäviä kustannuksia jää 1 268,54 euroa. Kivistön ja Keimolan Omakotiyhdistys ry:lle on myönnetty 650 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 10.2.2026 § 18 Nukketeatteriesityksen järjestämiseen Kivistön markkinoilla 9.5.2026. Nukketeatteriesitys oli onnistunut. Osallistujia oli 80. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 950 euroa. Hämevaara-Seura ry:lle on myönnetty 2 500 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 21.4.2026 § 21 Hämevaaran kyläjuhlien järjestämiseen 24.5.2026. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti. Osallistujia oli 300. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 2 422,58 euroa. Asolan Vapaaehtoinen Palokunta ry:lle on myönnetty 1 100 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.3.2026 § 30 Päivä Paloasemalla 2026 -tapahtuman järjestämiseen 9.5.2026 Asolassa. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti, vaikka osallistujamäärä jäi arvioitua vähäisemmäksi. Osallistujia oli 565. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 227,37 euroa. Suomen Marokkolaisten liitto ry:lle on myönnetty 1 700 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 21.4.2026 § 21 Marokon päivä 2 -tapahtuman järjestämiseen 9.5.2026 Tikkurilassa. Osallistujia oli 400. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 2 423,72 euroa, joista hyväksyttäviä kuluja oli 1 646,61 euroa. Nikinmäen Omakotiyhdistys NIKO ry:lle on myönnetty 2 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 12.5.2026 § 25 Nikinmäen Omakotiyhdistyksen juhannusjuhlien järjestämiseen 19.6.2026. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti. Osallistujia oli 195. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 962 euroa.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten käyttöselvitykset: - Korson Työväen näyttämö -toimintaryhmä 409,61 euroa, - Päiväkummun koulun Vanhempainyhdistys r.y. 6 000 euroa, - Jokivarren omakotiyhdistys JOKO ry 2 798,08 euroa, - Vantaan 4H-yhdistys ry 1 200 euroa, - Rekolan Raikas ry 924,73 euroa, - Vantaan Järjestörinki ry 500 euroa, - Lions Club Vantaa Länsi ry 1 268,54 euroa, - Kivistön ja Keimolan Omakotiyhdistys ry 650 euroa, - Hämevaara-Seura ry 2 422,58 euroa, - Asolan Vapaaehtoinen Palokunta ry 1 100 euroa, - Suomen Marokkolaisten liitto ry 1 646,61 euroa ja - Nikinmäen Omakotiyhdistys NIKO ry 1 962 euroa.

Käsittely

Merkittiin, että lautakunnan puheenjohtaja Lauri Kaira poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yleislausekejääviys. Merkittiin, että lautakunnan jäsenet Helen Josefsson, Hanna Laitinen ja Matti-Jussi Partanen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)