Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 17.8.2026
Paikallisen kansalaistoiminnan vuoden 2025 toiminta-avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote avustusten saajille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Toiminta avustusta myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen perustoimintaan. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää kaikille avointa toimintaa. Tavoitteena on edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa alueen toimijoita luomaan yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolille kaupunkia. Toiminta-avustusta voidaan myöntää toiminnalle, joka parantaa vantaalaisen kansalaistoiminnan edellytyksiä. Toiminta-avustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kulut. Myönnetyn avustuksen käytöstä on annettava selvitys myöntämispäätöksessä mainittuun ajankohtaan mennessä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta voi periä myönnetyn avustuksen kokonaan tai osittain takaisin, mikäli saatua avustusta ei ole käytetty myöntämispäätöksen mukaisesti tai sen käytöstä ei ole toimitettu hyväksyttävää selvitystä määräpäivään mennessä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on 20.1.2025 § 29 myöntänyt paikallisen kansalaistoiminnan toiminta-avustusta 10 yhdistykselle, joista kaikki avustusta saaneet yhdistykset ovat palauttaneet käyttöselvityksen liitteineen hyväksyttävästi määräaikaan 31.5.2026 mennessä.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2025 paikallisen kansalaistoiminnan toiminta-avustusten käyttöselvitykset: - MarjaVerkko ry 74 000 euroa, - Korson Kyläneuvoston tuki ry 9 000 euroa, - Vapaalan omakotiyhdistys r.y. 4 000 euroa, - Toimiva Koivukylä - Toimari ry 32 000 euroa, - Vantaan Rauhanpuolustajat ry 500 euroa, - Korso-Seura ry 7 000 euroa, - Håkansbölen kartanon kummit ry 1 800 euroa, - Vantaan Järjestörinki ry 51 000 euroa, - Myyrmäki-Seura r.y. 4 000 euroa ja - Vantaan Reserviläiset ry 400 euroa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)