Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 17.8.2026

Merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevien toimijoiden vuoden 2025 toiminta-avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/2/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Toiminta-avustusta myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen perustoimintaan. Toiminta-avustus hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä merkittävää yhteiskunnallista työtä tekeville toimijoille on tarkoitettu hyvinvointia ja terveyttä edistävän toiminnan järjestämisen kuluihin. Avustuksen kuluina hyväksytään kerhojen, vertaistuen, vapaaehtoistoiminnan sekä neuvonnan ja ohjauksen järjestämiseen liittyvät kulut. Avustuksella voi kattaa myös yleiskuluja kuten palkka-, vuokra tai puhelinkuluja ja toiminnan järjestämiseen liittyviä aineiston hankintakuluja. Myönnetyn avustuksen käytöstä on annettava selvitys myöntämispäätöksessä mainittuun ajankohtaan mennessä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta voi periä myönnetyn avustuksen kokonaan tai osittain takaisin, mikäli saatua avustusta ei ole käytetty myöntämispäätöksen mukaisesti tai sen käytöstä ei ole toimitettu hyväksyttävää selvitystä määräpäivään mennessä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on 20.1.2025 § 28 myöntänyt merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevien toimijoiden toiminta-avustusta seuraaville yhdistyksille: - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 40 000 euroa, - Hyvät Tuulet ry 38 000 euroa, - Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry 205 000 euroa, - Nicehearts ry 92 000 euroa, - Vantaan Icehearts ry 300 000 euroa. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan päätöksen 20.1.2025 § 28 mukaan käyttöselvitys piti palauttaa 31.5.2026 mennessä. Kaikki avustusta saaneet yhdistykset ovat antaneet hyväksyttävän selvityksen vuoden 2025 avustuksen käytöstä määräaikaan mennessä.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään hyväksyä merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevien toimijoiden vuoden 2025 toimintaavustusten käyttöselvitykset seuraavasti: - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 40 000 euroa, - Hyvät Tuulet ry 38 000 euroa, - Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry 205 000 euroa, - Nicehearts ry 92 000 euroa ja - Vantaan Icehearts ry 300 000 euroa.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)