Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 9.6.2026

Taidekasvatus- ja kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2026

  • Diaarinumero: VD/9/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden palvelualue - ote hakijalle

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Avustusten ja apurahojen yleisten myöntämisperiaatteiden mukaan toiminta-avustusta myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen perustoimintaan. Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan toiminta-avustus on tarkoitettu Vantaalla säännöllisesti ympäri vuoden toimivien taidekasvatus- ja kulttuuriharrastusyhdistysten toimintaan. Kulttuuri- ja kirjastopalvelut on varannut vuonna 2026 taidekasvatus- ja kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustuksiin 137 850 euroa. Toiminta-avustukset julistettiin avustuskuulutuksella haettavaksi viimeistään 31.3.2026. Avustushakemuksia jätettiin 23 kpl ja niiden yhteissumma oli 242 770 euroa. Lautakunnan kokouksessa 12.5.2026 § 12 päätettiin siirtää Myyrmäen Kaupunkikulttuuri ry:n hakemus käsiteltäväksi kesäkuun kokouksessa, sillä yhdistyksen vuoden 2025 toiminta-avustuksen käyttöselvityksestä puuttui pakollinen liite (toiminnantarkastuskertomus). Yhdistys toimitti liitteen annetun määräajan puitteissa ja sekä käyttöselvitys että hakemus voidaan hyväksyä.

Va. kulttuurijohtajan esitys

Päätetään a) myöntää vuoden 2026 toiminta-avustus 4 000 euroa Myyrmäen Kaupunkikulttuuri ry:lle (haettu avustus 10 000 euroa) b) että avustusta saaneen yhdistyksen on annettava vuoden 2026 toiminta-avustuksen käytöstä selvitys 31.3.2027 mennessä. c) edellyttää avustusta saaneelta yhteisöltä, että yhteisö julkistaa Vantaan kaupungin myöntäneen yhteisölle avustusta, d) todeta, että avustuksen saajan on varattava Vantaan kaupungille mahdollisuus avustuksen saajan hallinnon ja tilien tarkastamiseen siltä osin kuin avustuksen käytön toteaminen edellyttää e) todeta, että mikäli avustusta saanut yhteisö ei toimita määräaikaan mennessä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnalle hyväksyttävää selvitystä avustuksen käytöstä, peritään yhteisöltä ko. avustusmääräraha tai tilittämättä jäävä avustusosuus takaisin f) oikeuttaa kulttuuri- ja kirjastopalvelut maksamaan enintään 50 % avustuksesta sitoumusta vastaan ennen päätöksen lainvoimaa g) avustukset voidaan maksaa poikkeuksellisesti täysimääräisenä ennakkona sitoumusta vastaan heti, kun päätös on lainvoimainen

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)