Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 9.6.2026

Nuorisotoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026

  • Diaarinumero: VD/8/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Nuorisoavustusten myöntämisperiaatteiden mukaan kohdeavustus on kertaluonteinen avustus lasten tai nuorten toimintaan kohdentuvan projektin, hankkeen, leirin, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen, uusien työmuotojen kokeiluun sekä nuorten itsensä suunnittelemiin ja toteuttamiin toimintoihin, jotka tukevat nuorten omaa osallistumista ja vaikuttamista. Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry hakee 7 813 euroa Nuorten aikuisten olohuone -toiminnan järjestämiseen keskiviikkoisin Skenesalissa Myyrmäessä ajalle 9.9.2026-30.12.2026. Toiminta toteutetaan yhteistyössä Vantaan kaupungin Nuoriso- ja yhteisöpalveluiden, Somfin ry:n ja Bass Campus ry:n kanssa. Arvioitu osallistujamäärä on 58 toimintakertaa kohden. Avustusta esitetään 2 550 euroa. Askel Kohti Tulevaa ry hakee 10 680 euroa Ask Nuorten Olo-huone toiminnan järjestämiseen Myyrmäessä ajalle 10.6.2026-31.12.2026. Arvioitu osallistujamäärä on noin 20–30 toimintakertaa kohden. Avustusta esitetään 3 800 euroa. Avustusta esitetään perjantai- ja lauantai-illoille ajanjaksolle 12.6.2026- 31.10.2026. Avustusta ei saa käyttää irtaimen omaisuuden hankintaan, kuten pelikonsoleihin, eikä palkintoihin. Huvimaania ry hakee 1 690 euroa päiväleirin järjestämiseen Peremajassa Varistossa ajalle 15.6.2026- 18.6.2026. Arvioitu osallistujamäärä on 20 henkilöä. Avustusta esitetään 800 euroa. Norr om Stan rf hakee 3 000 euroa avointen nuorten iltojen järjestämiseen Helsinggårdissa Tikkurilassa ajalle 14.8.2026-11.12.2026. Arvioitu osallistujamäärä toimintakertaa kohden on 66. Avustusta esitetään 3 000 euroa. Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry hakee 4 000 euroa nuorten harrastustoiminnan järjestämiseen Hakunilan alueella ajalle 1.8.2026-31.12.2026. Harrastustoiminta sisältää kuusi eri kerhoa. Arvioitu osallistujamäärä kerhoissa 80 henkilöä. Avustusta esitetään 4 000 euroa. Maakulta ry hakee 5 000 euroa Kes-ohjelman järjestämiseen ajalle 19.6.2026-9.8.2026. Toiminta sisältää avointa toimintaa perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin sekä 9 retkeä. Avustusta ei esitetä, sillä hakijan toiminnan laatua ja laajuutta ei voida arvioida. Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry hakee 900 euroa ukrainalaisten nuorten lauantaiden järjestämiseen Kolohongan nuorisotilassa ajalle 30.8.2026-19.12.2026. Arvioitu osallistujamäärä on 25 henkilöä. Avustusta esitetään 900 euroa. Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry hakee 2 400 euroa Kolisiltojen järjestämiseen perjantaisin ajalle 21.8.2026-11.12.2026 Kolohongan nuorisotilassa. Kolisilta on nuorille 7.luokkalaisista 29vuotiaille kohdennettu nuorten ilta, joka järjestetään perjantaisin kello 18-21:30. Arvioitu osallistujamäärä on 25 henkilöä. Avustusta esitetään 1 190 euroa. Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry hakee 240 euroa Hakunilan nuorten aikuisten olohuone -toiminnan järjestämiseen ajalle 7.9.2026-14.12.2026 Lehtikuusen koululla. Toiminta toteutetaan yhteistyössä Vantaan kaupungin nuoriso- ja yhteisöpalveluiden kanssa. Arvioitu osallistujamäärä on 15 henkilöä. Avustusta esitetään 240 euroa.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään a) myöntää seuraaville yhdistyksille nuorisotoiminnan kohdeavustus: - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry 2 550 euroa - Askel Kohti Tulevaa ry 3 800 euroa - Huvimaania ry 800 euroa - Norr om Stan ry 3 000 euroa - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 4 000 euroa, - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:n ukrainalaisten nuorten lauantai -toimintaan 900 euroa, - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry Kolisiltoihin 1 190 euroa, - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry Hakunilan nuorten aikuisten iltoihin 240 euroa b) olla myöntämättä Maakulta ry:lle nuorisotoiminnan kohdeavustusta, c) todeta, että yhdistysten on toimitettava käyttövuoroselvitys ja käyttöselvitys seuraavasti: - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry käyttövuoroselvitys 31.1.2027 ja käyttöselvitys 28.2.2027 - Askel Kohti Tulevaa ry käyttövuoroselvitys 30.11.2026 ja käyttöselvitys 31.12.2026 - Huvimaania ry käyttöselvitys 18.8.2026 - Norr om Stan rf käyttövuoroselvitys 12.1.2027 ja käyttöselvitys 12.2.2027 - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry käyttöselvitys 28.2.2027, - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:n ukrainalaisten nuorten lauantai -toiminnan käyttövuoroselvitys 20.1.2027 ja käyttöselvitys 20.2.2027 - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry Kolisiltoihin käyttövuoroselvitys 12.1.2027 ja käyttöselvitys 12.2.2027 - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry Hakunilan nuorten aikuisten iltoihin käyttövuoroselvitys 15.1.2027 ja käyttöselvitys 15.2.2027 ja d) todeta, että avustus tulee käyttää myönnettyyn kohteeseen avustusperiaatteiden mukaan, jos toiminta muuttuu olennaisesti tai ei toteudu, järjestön tulee toimittaa tieto nuoriso- ja yhteisöpalveluille mahdollisimman nopeasti sekä e) todeta, että käyttövuoroselvitys on toimitettava nuorisoavustusten verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella kirjaamoon osoitteeseen: [poistettu], ja että käyttöselvitys on toimitettava nuorisotoiminnan kohdeavustuksen käyttöselvityslomakkeella osoitteessa: https://asiointi-vantaa.digiloikka.fi/prod.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)