Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 9.6.2026

Harrasteliikunnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026 / V-MK

  • Diaarinumero: VD/27/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/HT/KW Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus oikeuttaa tuetun toiminnan osalta liikuntatilojen maksuttomiin käyttövuoroihin liikunnan palvelualueen myöntämillä käyttövuoroilla. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon menokohdalla oleva määräraha ja ennakoitu tarpeen määrä.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään a) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€) ja maksuton tilankäyttö ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  Dreamchasers ry, 5 100 euroa, Monilajikerho - ulkotoiminta 8.6.-30.9.2026, (haettu avustus 8 300 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 2 700 euroa, Hakunilan alueen lasten liikuntakerho 29.8.- 26.12.2026, (haettu avustus 2 700 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan jalkapalloseura ry, 600 euroa, Friday Football 5.6.-28.8.2026, (haettu avustus 1 000 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 525 euroa, Myyrmäen pojat 15/17 12.8.- 30.12.2026, (haettu avustus 525 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 635 euroa, Rajakylän pojat ryhmä 1 14.8.- 25.12.2026, (haettu avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 750 euroa, Koivukylän pojat 16–17-vuotiaat 15.8.-26.12.2026, (haettu avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 750 euroa, Rajakylän pojat ryhmä 2 14.8.- 25.12.2026, (haettu avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 950 euroa, Länsimäen pojat 13–14-vuotiaat 16.8.-27.12.2026, (haettu avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 950 euroa, Länsimäen pojat 15–16-vuotiaat 16.8.-27.12.2026, (haettu avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö) b) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€):  Koivukylän Palloseura ry, 1 750 euroa, KoiPS päiväkoti ja koulukiertue - syksy 2026 1.9.- 13.11.2026, (haettu avustus 1 750 euroa) c) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta maksuttomana tilankäyttönä ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  Korson Kaiku ry, maksuton tilankäyttö, Kuntolentopallo 31.8.-7.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Lehtikuusen miehet futsal 15.8.-26.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Länsimäen nuoret team 2 15.8.-26.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Länsimäen harraste nuoret aikuiset 15.8.-30.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Seniori futsal Koivukylä 15.8.-30.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Seniori futsal Länsimäki 12.8.-30.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Vamol Länsimäen nuoret ryhmä 1 14.8.-25.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) d) olla myöntämättä harrasteliikunnan kohdeavustusta:  Tikkurila-Seura ry, Koripallon avoin ja leiripäivä 2016–2017 syntyneille tytöille lajiesittelytapahtumana, (haettu avustus 375 euroa ja maksuton tilankäyttö), Määrärahan vähyyden vuoksi ei myönnetä tapahtumille, vaan pitkäkestoiselle harrastustoiminnalle  Vantaan katutanssiyhdistys ry, VKTY Summer Week, (haettu avustus 1 000 euroa), Määrärahan vähyyden vuoksi ei myönnetä tapahtumille, vaan pitkäkestoiselle harrastustoiminnalle e) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaminen edellyttää harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvityksen tekemistä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa päätöksessä määritetyn toiminnan ajankohdan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuksen päätös on tehty toiminnan päätymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Ellei käyttöselvitystä tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. f) ilmoittaa, avustuksen saajille, että mikäli päätös sisältää oikeuden maksuttomiin käyttövuoroihin, tulee hakijan toimittaa avustuspäätös tilavarausyksikön ([poistettu]) tietoon uusia käyttövuoroja varatessa sekä jo myönnettyjen vuorojen muuttamiseksi maksuttomiksi g) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksella tuettu harrastustoiminta tulee kirjata Vantaan harrastuskalenteri-verkkopalveluun (https://harrastukset.vantaa.fi) ja avustuksella tuetut yksittäiset tapahtumat ja leirit Vantaan tapahtumakalenteriin (https://tapahtumat.vantaa.fi). Tarkemmat ohjeet pakollisiin ilmoitettaviin tietoihin löytyy liikunnan palvelualueen nettisivuilta (https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-japaatoksenteko/talous-ja-strategia/avustukset-ja-apurahat/liikunta-avustukset) h) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu ilmoittamaan välittömästi mahdollisista toimintaa koskevista muutoksista avustuksen myöntäjälle i) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu raportointeihin j) ilmoittaa avustuksen saajalle, että myönnetystä harrasteliikunnan kohdeavustuksesta korkeintaan 75 % voidaan maksaa ennakkona sitoumusta vastaan

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)