Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 12.5.2026

Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026

  • Diaarinumero: VD/4/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Rajatorpan koulun vanhempainyhdistys ry hakee 1 500 euroa Wappuetkot 2026 -tapahtuman järjestämiseen Rajatorpan koulun piha-alueella 29.4.2026. Tapahtuma on kyläyhteisölle suunnattu rento kevättapahtuma ennen vappua, jossa juhlistetaan vapun iloa esimerkiksi myyntikojujen, herkkujen, yhdessä tekemisen ja ohjelman kautta. Tapahtumassa koulun oppilaat myyvät itse valmistamiaan vappuherkkuja. Vanhempainyhdistys järjestää esiintymislavalle paikallisen musiikkiyhtyeen, taikurin ja saippuakuplataiteilijan. Paikalliset yhdistykset esittelevät omaa toimintaansa. Arvioitu osallistujamäärä 600 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 1 534 euroa, toimintakuluista 150 euroa, tarjoilukuluista 100 euroa ja tiedotuskuluista 53 euroa. Avustusta ei esitetä, sillä kohdeavustus hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista. Yhdistys haki kohdeavustusta 22.4.2026. Nikinmäen Omakotiyhdistys NIKO ry hakee 2 800 euroa Nikinmäen Omakotiyhdistyksen juhannusjuhlan järjestämiseen 19.6.2026. Juhannustapahtuma on suunnattu kaikille Nikinmäen asukkaille. Ohjelmassa on taikuri-jonglööri, trubaduuri ja glittertatuoija sekä tapahtuman aikana kisataan Nikinmäen saappaanheiton mestaruudessa ja järjestetään jättisaippuakuplateko. Arvioitu osallistujamäärä on 195 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioita 2 600 euroa, toimintakulut 200 euroa ja muista kuluista 700 euroa, joita ovat onnenpyörän palkinnot, pillimehut ja makkarat. Avustusta esitetään 2 000 euroa. Avustusta ei saa käyttää palkintojen hankintaan. Vantaan Järjestörinki ry hakee 600 euroa Monikulttuurisen Eid-puistojuhlan järjestämiseen 30.5.2026 Simonkylässä. Tapahtuma on yhdistelmä perinteistä kylä- ja eidjuhlaa, jossa grillataan ja tarjotaan eri maiden ruokakulttuurien ruokia sekä vietetään aikaa yhdessä. Ohjelmassa on pihapelejä ja lapsille suunnattuja aktiviteetteja. Arvioitu osallistujamäärä on 350 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat toimintakuluista 175 euroa ja tarjoilukuluista 485 euroa. Avustusta esitetään 500 euroa. Itä-Hakkilan Kilpa ry hakee 4 000 euroa Itä-Hakkilan kyläriehan järjestämiseen 22.8.2026 Itä-Hakkilan urheilukentällä. Itä-Hakkilan kyläriehaa on järjestetty jo 24 vuotta. Tapahtumassa on Kengurumeininki, musiikkiesityksiä, temppurata, poniratsastusta, pihapelejä, askartelua ja ruokatarjoiluita sekä alueen järjestöt esittelevät toimintaansa. Arvioitu osallistujamäärä 700 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 1 100 euroa, toimintakuluista 400 euroa, tarjoilukuluista 1 000 euroa, tiedotuskuluista 200 euroa, matkakuluista 200 euroa sekä muista kuluista 1 100 euroa, joita ovat esiintymislava ja muu valmistelun oheisaineisto. Avustusta esitetään 2 500 euroa.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään a) myöntää seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustukset - Nikinmäen Omakotiyhdistys NIKO ry 2 000 euroa - Vantaan Järjestörinki ry 500 euroa - Itä-Hakkilan Kilpa ry 2 500 euroa b) olla myöntämättä paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta - Rajatorpan koulun vanhempainyhdistys ry c) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohde avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.

Käsittely

Merkittiin, että lautakunnan jäsen Matti-Jussi Partanen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)