Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 12.5.2026
Taidekasvatus- ja kulttuuriharrastusyhdistysten vuoden 2025 toiminta-avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalvelujen avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan toiminta-avustus on tarkoitettu Vantaalla säännöllisesti ympäri vuoden toimivien taidekasvatus- ja kulttuuriharrastusyhdistysten toimintaan. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys sähköisessä asiointipalvelussa tai paperisena asiakirjana 31.3.2026 mennessä. Avustus tai sen osa peritään takaisin, jos avustuksen tai sen osan käytöstä ei ole toimitettu hyväksyttävää käyttöselvitystä annettuun määräaikaan mennessä. Avustuksen käytöstä on annettava selvitys siinäkin tapauksessa, että uutta avustusta ei haeta. Taidekasvatus- ja kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustuksen myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksessa 5.5.2025 § 11. 18 avustusta saanutta yhdistystä ovat määräaikaan mennessä toimittaneet kulttuuri- ja kirjastopalveluille hyväksyttävät käyttöselvitykset liitteineen vuoden 2025 toiminta-avustuksista. Yhdeltä yhdistykseltä puuttui pakollisia liitteitä, joiden toimittamiseen on annettu lisäaikaa. Yhdistyksen käyttöselvityksen käsittely siirretään kesäkuun kokoukseen.
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään a) hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2025 toiminta-avustusten käyttöselvitykset: - Helsinge-Tusby Ungdomsförbund rf., 1 000 euroa - Kansan Sivistystyön Liiton Vantaan Sivistysjärjestö ry., 1 600 euroa - Kartanon Laulu ry., 1 250 euroa - Musiikkiyhdistys HowManyMothers ry., 1 000 euroa - Rekolan Elävän Musiikin yhdistys ry., 6 000 euroa - Rekolan sekakuoro ry., 1 000 euroa - Shadow Room ry., 6 000 euroa - Taito Etelä-Suomi ry., 22 000 euroa - Tikkurilan Teatteri ry., 28 000 euroa - Tila ja toiminta ry., 9 000 euroa - Vantaa-Seura-Vandasällskapet rf., 16 000 euroa - Vantaan kamarikuoro ry., 1 200 euroa - Vantaan Lastenliitto ry., 3 000 euroa - Vantaan Näyttämöyhdistys ry., 13 000 euroa - Vantaan Suomi-Israel -yhdistys ry., 800 euroa - Vantaan Suomi-Puola yhdistys ry., 800 euroa - Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry., 2 000 euroa - Vivace-kuoroyhdistys ry., 2 200 euroa b) Päätetään siirtää kesäkuun kokoukseen käsiteltäväksi Myyrmäen kaupunkikulttuuri ry:n vuoden 2025 avustuksen käyttöselvitys (5 000 euroa) puuttuvien liitetiedostojen takia.
Käsittely
Merkittiin, että lautakunnan jäsen Pekka Rautio poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)