Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 21.4.2026

Taide- ja kulttuuritapahtumien avustusten myöntäminen 2/2026

  • Diaarinumero: VD/13/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin muutettu esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään Vantaalla toteutettaviin kaikille avoimiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Erityisestä syystä avustus voidaan myöntää tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen myös kaupungin alueen ulkopuolella. Vain poikkeustapauksessa avustus myönnetään yhteisölle, jolle on myönnetty myös toiminta-avustus. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden vuoden 2026 talousarviossa taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksiin on varattu koko vuodelle 132 145 euroa. Tapahtuma-avustushakemukset tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta käsittelee tapahtuma-avustushakemukset tammikuun, huhtikuun ja syyskuun kokouksissa. Avustushakemuksia jätettiin 39 kpl ja hakemusten yhteissumma oli 273 476,31 euroa. Avustusta hakivat seuraavat yhdistykset: - Ancient Culture Association Ry, 7 000 euroa Multi Cultural Musical & Dance Event Energia Areenalla 26.9.2026. - Duo Kaikuluotain työryhmä, 1000 euroa Musiikkimuistoja ikäihmisten iloksi 1.5.2026. - Eeva Vekki ja Ali Jahangiri työryhmä, 9 000 euroa Vantaan Komediaklubi Kulttuuritehdas Vernissassa 30.4.-11.12.2026. - Ensemble Junantuomat työryhmä, 5 000 euroa Kaupungistumisesta ja suomen kielen moninaisuudesta kertovan musiikkinäytelmän esityskiertue Vantaalla 1.4.-31.12.2026. - Fanny ja Alexander, ja minä työryhmä, 4 500 euroa Fanny ja Alexander ja minä – teatteriesitys nuorille Lumosalissa 1.2.-30.4.2027. - Feel Good Hevospalvelut, 4 000 euroa Håkansbölen historialliset ratsastusretket 10.6.-10.7.2026. - Feel Good Hevospalvelut, 4 700 euroa Hevosen rytmissä Terapiatallin ulkotilat Hakunilassa 1.6.- 9.8.2026. - Feel Good Hevospalvelut, 4 000 euroa Hevosia ja taidetta - koko perheen luovat päivät. Osallistava kulttuuritapahtuma talliympäristössä Hakunilan Terapiatalli, tallin piha 7.-8.8.2026. - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry, 6 000 euroa Kaksi konserttia, äitienpäiväjuhla ja kolme näyttelyä sekä niiden avajaiset Kulttuuritehdas Vernissassa, Hakunilan ja Länsimäen toimintakeskuksissa 18.2.- 31.5.2026. - Hanna Mäkelä ja Tiina Palmén työryhmä, 7 708 euroa Älä(!)-jää hyvästi - osallistavan teosvierailukokonaisuuden toteuttaminen vantaalaisissa mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköissä sekä kirjastoissa 15.4.-31.5.2026. - Helsinge-Tusby Ungdomsförbund r.f., 1 200 euroa Kotiseutumuseon aukiolo kesällä 2026. - House of Auer ry, 12 000 euroa House of Auer: Kymmenen drag-taide festivaali Kulttuuritehdas Vernissassa 22.–24.10.2026. - Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry, 720 euroa Vanhustenviikon musiikkitilaisuus 10.9.2026 Hakunilan kirkossa. - Kaamospelit-yhdistys ry, 8 000 euroa Kaamospelit - Vantaan kansamusiikkiviikko Helsingin pitäjän kirkonkylässä, Pyhän Laurin kirkon ympäristössä sekä Pappilan puistossa 25.4.-14.11.2026. - Korson Mieslaulajat ry, 1 300 euroa Ankkapuiston yhteislaulutapahtuma 3.6.2026. - Kulttuuriyhdistys VALVO! ry, Kulturföreningen VALVO! rf, 3 000 euroa kaksi perhekonserttia 10.5.2026 ja 29.11.2026 Vantaan maatalousmuseossa. - Laulusuzuki-perheiden liitto ry, 3 630 euroa Suzuki Voice International Conference, 40th Anniversary celebration Vantaa, Lasten kulttuurikeskus Pessissä 9.-13.4.2026. - MarjaVerkko ry, 4 200 Kytke-festari Kenraalinpuistossa Kivistössä 16.5.2026. - Misal Art Puppet, 6 900 euroa Lord of Shoes -Kenkien Herra– Kouluesitys- Kulttuuri- ja taide-esitykset Vantaan kouluissa 1.9.-30.11.2026. - Nusantara ry, 20 000 euroa Asia Nordica Fair – Vantaa Mosaic: Culture, Community & Opportunity Myyrmäki, Myyr York Park 11.9.2026. - Openhouse ry, 8 000 euroa Open House Vantaa -satelliittitapahtuma Lauri Korpisen katu 9, 01370 Vantaa. - Piilometsän tarinayhtye työryhmä, 3 000 euroa Piilometsän tarinayhtyeen lastenkonsertit päiväkodeissa 2.4.-29.5.2026. - POC-lukupiiri ry, 3 130 euroa POC-lukupiirin tapahtumat Vantaan kaupunginkirjastoissa 1.4.-30.8.2026. - Ruuhkavuosi-musikaali työryhmä, 8 000 euroa Uuden vantaalaisen musikaalin Ruuhkavuosi kantaesitys Kulttuuritehdas Vernissassa 27.8.-4.9.2026. - Shadow Room ry, 4 315 euroa Varjo Konsertti Skenesali, Myyrmäessä 29.8.2026. - Suomen Ilmailumuseosäätiö sr, 5 645 euroa Lasten päivä 2026: teemana Avaruus; Tie tähtiin! Suomen Ilmailumuseossa 16.5.2026. - Suomen Rullalautaliitto ry, 10 000 euroa Vantaa Skate Fest Myyrmäen skeittipuistossa 8.8.2026. - TeatteriQo, 1 200 euroa Karavaani kylässä - nukketeatterikiertue leikkipuistoissa 22.6.-9.8.2026. - Tikkurilan soittokunta ry, 2 500 euroa Popin helminauha - Maria Lund ja TixiBand Kulttuuritehdas Vernissassa 14.2.2026. - Tikkurilan Teatteri ry, 6 000 euroa Virtaa! -festivaali 2026 Kulttuuritehdas Vernissassa 15.-17.5.2026. - Urban Contemporary Performance, 2 000 euro Figure Humainen -tanssiesitys vantaalaisessa kaupunkitilassa (Vantaankoskentie 69) 1.-30.8.2026. - Vanda Teaterförening rf, 3 000 euroa Sommarteatern Traktor Alban i Lantbruksmuseet Emil 2.6.- 17.6.2026. - Vantaa-Seura-Vandasällskapet ry, 12 000 euroa Helsingan keskiaikapäivä 22.8.2026 Helsingin pitäjän kirkonkylässä, Pyhän Laurin kirkon ympäristössä sekä Pappilan puistossa. - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry, 31 500 euroa Koisorock 15.8.2026 "Koisotalossa" "Velmutalossa" Johansin tilalla. - Vantaan Lastenliitto ry, 6 000 euroa Vantaa pride: Kamun sateenkaarikemut Vantaan puistoruokailupaikat ja Heurekan puisto sekä Vantaa pride -kulkuereitti 9.-13.6.2026. - Vantaan Musiikkiteatteri ry, 40 000 euroa Flashdance Musikaali 1.8.-30.8.2026 Kulttuuritalo Martinuksessa. - Vantaan Taiteilijaseura ry, 4 300 euroa Koko perheen taidetyöpaja Taiteilijatalo Gjutarsissa 8.8.- 8.9.2026. - Vantaan Taiteilijaseura ry, 1 000 euroa Kuvataiteenpäivä 10.7.2026 Galleria K:ssa (sään salliessa ulkoilmatapahtuma). - Vivace-kuoroyhdistys ry, 3 278,31 euroa Leidien poppiskonsertti Lumosalissa 19.4.2026.

Kulttuurijohtajan esitys

Päätetään a) myöntää taide- ja kulttuuritapahtuma-avustusta seuraaville yhdistyksille: - Eeva Vekki ja Ali Jahangiri työryhmä 3 000 euroa (Työpajatoimintaan) - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 2 000 euroa - House of Auer ry 2 000 euroa näyttelyn järjestämiseen Kulttuuritehdas Vernissassa - Kaamospelit-yhdistys ry 3 000 euroa - Korson Mieslaulajat ry 1 000 euroa - MarjaVerkko ry, 3 000 euroa - Misal Art Puppet työryhmä 3 000 euroa - Piilometsän tarinayhtye työryhmä 1 400 euroa - POC-lukupiiri ry 2 000 euroa - TeatteriQo 1 000 euroa - Urban Contemporary Performance 1 500 euroa - Vanda Teaterförening rf 1 000 euroa - Vantaan Lastenliitto ry 2 000 euroa b) olla myöntämättä - Ancient Culture Association Ry (Multi Cultural Musical & Dance Event (Ei tilavarausta Energia Areenalle kyseisenä päivänä) - Duo Kaikuluotain työryhmä (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Ensemble Junantuomat työryhmä (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Fanny ja Alexander, ja minä työryhmä, (Tapahtuma on vasta vuonna 2027) - Feel Good Hevospalvelut, (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Feel Good Hevospalvelut, (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Feel Good Hevospalvelut, (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Hanna Mäkelä ja Tiina Palmén työryhmä (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Helsinge-Tusby Ungdomsförbund r.f. (Avustetaan toisesta avustuslajista) - Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry (Avustetaan toisesta avustuslajista) - Kulttuuriyhdistys VALVO! ry, Kulturföreningen VALVO! rf (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Laulusuzuki-perheiden liitto ry (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle, rajallinen kohderyhmä) - Nusantara ry (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Openhouse ry (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Ruuhkavuosi-musikaali työryhmä (Toimintaan on haettu avustusta kahdesta avustuslajista) - Shadow Room ry (Myönnetty avustusta jo aiemmin tänä vuonna) - Suomen Ilmailumuseosäätiö sr (Säätiö saa Vantaan kaupungilta avustusta useammasta eri avustuslajista) - Suomen Rullalautaliitto ry (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Tikkurilan soittokunta ry, (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Tikkurilan Teatteri ry (Saa avustusta useammasta avustuslajista) - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry (Yhdistystä on tuettu jo merkittävästi tänä vuonna musiikkitapahtuman järjestämiseen) - Vantaa-Seura-Vandasällskapet ry (Tapahtuma sisältyy toiminta-avustukseen) - Vantaan Musiikkiteatteri ry (Hakemuksessa esitetty toiminta sijoittuu nykyisen tarjonnan rinnalle) - Vantaan Taiteilijaseura ry (Yhdistys saa avustusta useammasta avustuslajista) - Vantaan Taiteilijaseura ry (Yhdistys saa avustusta useammasta avustuslajista) - Vivace-kuoroyhdistys ry (Yhdistys saa avustusta useammasta avustuslajista) c) että käyttöselvitys tulee toimittaa kahden kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä. Mikäli päätös avustuksen myöntämisestä on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. d) ilmoittaa avustusta saaneille yhteisöille, että myönnetystä avustuksesta voidaan sitoumusta vastaan maksaa ennakkoon enintään 75 % ja käyttöselvityksen jälkeen loput ennen käyttöselvityksen hyväksymistä lautakunnassa, e) edellyttää avustusta saaneilta yhteisöiltä, että yhteisö julkistaa Vantaan kaupungin myöntäneen yhteisölle avustusta.

Käsittely

Käsittelyn aikana kulttuurijohtaja muutti esitystään seuraavasti: Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:lle myönnetään 6 000 euroa Koisorock tapahtuman järjestämiseen.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)