Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 21.4.2026

Seniori-ikäisille suunnattujen taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2026 avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/12/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden palvelualue - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti sekä kaupunginhallitukselle esitysten tekemisestä myönnettävistä huomattavista stipendeistä ja huomionosoituksista. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Seniori-ikäisille suunnattuja taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Seniori-ikäisille suunnattu kulttuuritoiminnan avustus on tarkoitettu Vantaalla seniori-ikäisille suunnattuun kertaluonteiseen taide- ja kulttuuritoimintaan. Käyttöselvitys tulee toimittaa kahden kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä. Mikäli päätös avustuksen myöntämisestä on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 10.2.2026 § 10 myöntänyt seuraavan seniori-ikäisten taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Trio Zorbas työryhmä, 800 euroa konsertteihin Foibekartanossa 26.3.2026 ja Saga Tammilinnassa 31.3.2026. Edellä mainittu yhdistys on toimittanut määräaikaan mennessä hyväksyttävän käyttöselvityksen avustuksen käytöstä myönnettyyn kohteeseen.

Kulttuurijohtajan esitys

Päätetään hyväksyä seuraavan seniori-ikäisten taide- ja kulttuuritapahtumien avustuksen käyttöselvityksen: - Trio Zorbas työryhmä 800 euroa

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)