Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 21.4.2026
Paikallisen kansalaistoiminnan vuoden 2026 kohdeavustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestä mää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti ja alueellisesti. Myönnetystä avustuksesta on annettava käyttöselvitys viimeistään kaksi kuukautta tapahtuman päättymisestä tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan määräämään ajankohtaan mennessä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksiannosta. Mikäli käyttöselvitystä ei palauteta määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus voidaan periä takaisin. Avustus maksetaan tositteisiin perustuvaa käyttöselvitystä vastaan. Sahan-Seura ry:lle on myönnetty 1 300 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.3.2026 § 30 Naisten päivän juhlailta -tapahtuman järjestämiseen 26.3.2026. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 150. Lions Club Vantaa/Korso ry:lle on myönnetty 1 750 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 19.1.2026 § 23 Myräkkä-tapahtuman järjestämiseen 22.3.2026 Korsossa. Tapahtuma järjestettiin 28.3.2026. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 1 200. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 021,77 euroa.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten käyttöselvitykset: - Sahan-Seura ry 1 300 euroa ja - Lions Club Vantaa/Korso ry 1 021,77 euroa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)