Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 17.3.2026
Tikkurilan kirjaston väistö- ja korvaavien tilojen tarveselvityksen hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin muutettu esitys. Tarkastettiin ja hyväksyttiin pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vuonna 1984 valmistunut Tikkurilan kirjastotalo peruskorjataan vuonna 2027–2028. Peruskorjauksen aikana rakennus tyhjennetään ja toiminnat siirrettään väistö- tai korvaaviin tiloihin. Tikkurilan kirjastotalo sisältyy kaupunkitasoiseen palveluverkkosuunnitelmaan 2022–2031. Tarveselvitys korvaa Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan hyväksytyn 26.4.2024 päivätyn Tikkurilan kirjaston väistö- ja korvaavien tilojen tarveselvityksen kustannusennusteineen. Päätös 13.5.2024 § 9, VD/3167/10.03.02.01/2024. Tikkurilan kirjastotalo peruskorjataan vuonna 2027–2028. Peruskorjauksen aikana rakennus tyhjennetään ja toiminnat siirrettään väistö- tai korvaaviin tiloihin. Väistötiloihin siirtyvät yhdessä tai erikseen Tikkurilan kirjastopalvelut, Tikkurilan kirjaston aineisto ja logistiikka, Tikkurilan kirjastossa sijaitsevat musiikkiopiston ja aikuisopiston palvelut. Kirjastoautopalvelulle, kirjaston keskuslogistiikalle ja osalle aineistoa haetaan pysyvät korvaavat tilat, koska palvelut eivät siirry takaisin kirjastotaloon peruskorjauksen jälkeen. Aikuisopisto ei myöskään siirry takaisin kirjastotaloon vaan siirtyy väistöajan jälkeen uuden Tikkurilan osaamiskampuksen tiloihin. Väistötilojen perustelut on kirjoitettu Tikkurilan kulttuuri- ja kirjastotalon tilamuutos- ja perusparannushanke tarveselvitys-hankesuunnitelmaan, joka hyväksyttiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta 13.5.2024 § 8, kaupunkitilalautakunta 5.6.2024 § 13 sekä kaupunginhallitus 17.6.2024 § 21. Tikkurilan kirjastotalon korjaus sisältyy Vantaan kaupunkitasoiseen palveluverkkosuunnitelmaan vuosille 2022–2031. Tikkurilan kulttuuri- ja kirjastotalon tilamuutos- ja perusparannushanke on tällä hetkellä toteutussuunnitteluvaiheessa. Tarveselvitys on kaksiosainen, ensimmäinen osa käsittelee tarvittavat väistötilat ja toinen osa käsittelee pysyvät korvaavat tilat. Tarvittavien väistötilojen tiedot ovat: 1. Tikkurilan kirjastopalvelu ja hallinto 911 hym2, sijainti: Kielotie 11, omistaja Vantaan Kaupunki, investointikustannus 260 000 € (alv 0%), arvioitu vuokra 12,44 €/htm/kk (alv 0%) 2. Tikkurilan kirjaston aineisto ja logistiikka (osa 1) 664 hym2, sijainti: Talkootie 37 (Hiekkaharjunkoulu), omistaja Vantaan kaupunki, ei investointivuokraustarvetta, vuokra 13,95 €/htm/kk (alv 0%) 3. Musiikki- ja aikuisopisto 830 hym2, sijainti: Peltolantie 2, omistaja HOK-Elanto, investointikustannus 307 092 € + alv, vuokra 29,81 €/htm/kk + alv (sis. investointivuokra). Tarvittavien korvaavien tilojen tiedot ovat: 1. Tikkurilan kirjastoautopalvelut, 418 hym2, sijainti: Hosantie 2, omistaja Vivamus (VTK), investointikustannus 497 000 € (alv 0%), vuokra 22,51 €/htm/kk (alv 0%) (sis. investointivuokra), 10-vuoden vuokrasopimus. Kaupunkitilalautakunta hyväksyi Vivamus Kiinteistöt Oy:n kanssa solmittava Hosantie 2 -kiinteistön tilojen vuokraamista koskevan esisopimuksen pääehdot. 14.1.2026 § 8, VD/8388/10.03.02.06/2025. 2. Tikkurilan kirjaston aineisto ja logistiikka (osa 2): Siirretään keskuslogistiikka Vantin Tuupakan tukikohtaan ja osa aineistoa Kuopion varastokirjastoon. Kirjaston keskuslogistiikan siirtämisestä Vantille on tehty palvelusopimuksen luonnos. Kuopiossa sijaitseva Varastokirjasto on valtion rahoittama laitos, joka vastaanottaa ja varastoi ja asettaa asiakkaiden käyttöön kuntien kirjastojen aineistoa, joka ei ole enää aktiivisessa käytössä. Investointikustannukset sisältävät tarvittavat tilamuutokset ja saneeraukset. Investointikustannukset ovat arvioitu yhteensä 1 064 092,00 € (alv 0%). Kaupungin omien tilojen tilamuutos ja korjaustyöt maksetaan vuokra- ja osaketilojen korjaus- ja muutostöiden määrärahoista. On valittu kohteet, joissa on valmiit tavaravastaanottolaiturit, tavarahissit, jätehuoltotilat, rakennustekniset tilat, väestönsuojat, polkupyörä- ja LE-autopysähtymisen mahdollisuutta. Asiakkaiden palvelut ovat sijoitettu lähellä julkinen liikennesolmua ja autopysäköintiä. - Esteetön kulkureitti ja sisääntulot - Turvallinen alue erityisesti lapsille ja ikääntyneille - Lähellä muita palveluja kuten kahvila ja lounasravintola Toimitilan sijainnin johdosta työntekijät liikkuvat pääosin julkisilla liikennevälineillä. Toiminnat siirretään väistö- ja korvaaville tiloille kirjastotoiminnan osalta vuoden 2027 keväällä ja opistojen osalta ennen kesälomaa 2027. Väistötilat tarvitaan vuoteen 2028 loppuun asti paitsi aikuisopiston väistötilat, jotka tarvitaan, kunnes Osaamiskampuksen tilat valmistuvat (arvioitu keväällä 2029). Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 4 §:n kohdan 2 mukaan kaupunkitilalautakunta päättää toimintaan liittyvien 1 000 000–3 000 000 euroa (alv 0%) maksavien hankkeiden tarveselvitysten (kustannusennusteineen) ja yli 1 000 000 euroa (alv 0%) maksavien hankesuunnitelmien (tavoitehintoineen) hyväksymisestä lukuun ottamatta useampaa toimialaa koskevien ja kaupunkitasoista linjausta vaativien investointihankkeiden tai teknisten perusparannushankkeiden hankesuunnitelmia.
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään esittää kaupunkitilalautakunnalle hyväksyttäväksi Tikkurilan kirjaston väistö- ja korvaavien tilojen hankkeen 27.2.2026 päivätty tarveselvitys (osa 1: Tikkurilan kirjaston väistötilat ja osa 2: Tikkurilan kirjaston korvaavat tilat) ja hankkeen investointikustannusennuste 1 064 092,00 € (alv 0 %). Tarkastetaan ja hyväksytään pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana apulaiskaupunginjohtaja muutti esitystään seuraavasti: Liitteenä olevan Tikkurilan kirjaston väistö- ja korvaavien tilojen tarveselvitys osan 1 liitteiden 1b ja 2b kuvan päälle oli kirjoitettu väärät tilatiedot: Vuokrattavatila Musiikki- ja Aikuisopistolle Peltolantie 2d, 3. krs. Muokataan liitteeseen oikeat tilatiedot: Vuokrattavatila Kirjasto-palvelut ja hallinto: Kielotie 11, 1. krs.
Liitteet
- Tikkurilan kirjaston väistö- ja korvaavien tilojen tarveselvityksen OSA 1 -Tikkurilan kirjaston väistötilojen tarveselvitys 27.2.2026 II
- Tikkurilan kirjaston väistö- ja korvaavien tilojen tarveselvityksen OSA 2 - Tikkurilan kirjaston korvaavien tilojen tarveselvitys 27.2.2026
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)