Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 10.2.2026
Taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2025 avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote yhdistyksille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta myöntää hakemuksesta avustuksia yhteisöille ja ryhmille taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen Vantaalla. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys kaksi kuukautta tapahtuman ja / tai tilaisuuden päättymisestä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, tilityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli tilitystä tai selvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 20.1.2025 § 11 myöntänyt seuraavan taide- ja kulttuuritapahtumien avustuksen: - House of Auer ry:lle, 3 000 euroa House of Auer’s Lounge of Auer Drag Show 28.2.-15.11.2025 Kulttuuritalo Martinuksessa. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 16.9.2025 § 14 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry:lle, 2 050 euroa Vaihtoehtoinen kulttuuritapahtuma Tikkurilan lukiossa 8.12.2025. - Zorbas-yhtyeelle, 2 000 euroa Mikis Theodorakisin syntymästä 100 vuotta – muistokonsertti Kulttuuritehdas Vernissassa 24.1.2026
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2025 taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksen käyttöselvitykset: - House of Auer ry 3 000 euroa - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 2 050 euroa - Zorbas-yhtye 2 000 euroa
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)