Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 10.2.2026
Nuorisotoiminnan vuoden 2025 kohdeavustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Nuorisoavustusten myöntämisperiaatteiden mukaan kohdeavustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Myönnetystä avustuksesta on annettava käyttöselvitys viimeistään kaksi kuukautta tapahtuman päättymisestä tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan määräämään ajankohtaan mennessä nuorisopalveluiden käyttöselvityslomakkeella. Folkhälsan i Västra Helsinge rf:lle on myönnetty 2 240 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 9.6.2025 § 21 nuorten toiminnan järjestämiseen kaksi kertaa viikossa Länsi-Vantaalla ajalla 26.8.2025-16.12.2025. Toiminta toteutettiin Martinlaakson koululla. Toimintaan osallistui yhteensä 218 henkilöä. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttövuoroselvityksen ja käyttöselvityksen. Norr om Stan rf:lle on myönnetty 3 240 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 9.6.2025 § 21 avointen nuorten iltojen järjestämiseen perjantaisin Tikkurilassa ajalla 15.8.2025- 12.12.2025. Toimintaan osallistui yhteensä 843 henkilöä. Käyttövuoroselvityksessä raportoituja toimintatunteja oli vähemmän kuin oli suunniteltu. Yhdistykselle maksetaan 3 000 euroa käyttövuoroselvityksessä raportoitujen toimintatuntien perusteella. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttövuoroselvityksen ja käyttöselvityksen. Norr om Stan rf:lle on myönnetty 2 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 8.12.2025 § 21 Choirs Rock – The Musical nuorisomusikaalin toteuttamiseen ajalle 1.11.2025- 31.12.2025. Toiminta toteutui suunnitelman mukaisesti. Osallistujia oli 120. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttöselvityksen. Mopoilevat nuoret ry:lle on myönnetty 12 160 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 9.6.2025 § 21 avoimen mopotoiminnan, pienryhmätoiminnan ja leiritoiminnan järjestämiseen. Toiminta toteutui suunnitellusti, vaikka toisen leirin ajankohtaa jouduttiin muuttamaan. Avoimeen mopotoimintaan ja pienryhmätoimintaan osallistui 1 330 henkilöä ja leiritoimintaan osallistui 23 henkilöä. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttövuoroselvityksen ja käyttöselvityksen. Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry:lle on myönnetty 4 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 9.6.2026 § 21 nuorten harrastustoiminnan järjestämiseen Hakunilan alueella ajalle 13.8.2025-31.12.2025 (MEK-rahoitus). Toiminta toteutui suunnitelman mukaisesti, vaikka osallistujamäärä jäi arvioitua vähemmäksi. Osallistujia oli 76. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttöselvityksen.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2025 nuorisotoiminnan kohdeavustusten käyttöselvitykset: - Folkhälsan i Västra Helsinge rf 2 240 euroa, - Norr om Stan rf, avoimet nuorten illat 3 000 euroa, - Norr om Stan rf, Choir Rock – The Musical nuorisomusikaali 2 000 euroa, - Mopoilevat nuoret ry 12 160 euroa ja - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 4 000 euroa (MEK-rahoitus).
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)