Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 10.2.2026
Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Ylästön Kotiseutuyhdistys ry hakee 8 800 euroa Ylästöpäivän järjestämiseen 29.8.2026 Ylästön koululla. Tapahtuma on kyläjuhla, joka toteutetaan Ylästön koulun ja kodin yhteistyöpäivän yhteydessä. Ylästöpäivä järjestetään yhdennentoista kerran. Päivän teema on hyvinvointi. Tapahtumassa on erilaista toimintaa ja paikallisten toimijoiden toiminnan esittelyä. Mukana on myös paikallisia yrittäjiä ruokatarjoiluineen ja koulun oppilaiden omia tapahtumapisteitä. Tapahtumassa on yllätysesiintyjä. Arvioitu osallistujamäärä on 4 500 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 8 000 euroa ja toimintakuluista 2 800 euroa. Avustusta esitetään 7 000 euroa. Mielen Silta ry hakee 2 000 euroa Perheiden hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavaan paikalliseen kansalaistoimintaan ajalle 22.3.2026-31.5.2026. Toiminnassa toteutetaan 14 ryhmätapaamista, jotka ovat Naisten voimapiiri, Vanhemmuuden silta ja Digisilta. Ryhmät ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Toiminta perustuu vertaistukeen, ohjaukseen ja tiedon jakamiseen. Arvioitu osallistujamäärä on 120 henkilöä. Toiminnan kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 800 euroa, toimintakuluista 300 euroa, tarjoilukuluista 350 euroa, tiedotuskuluista 150 euroa, matkakuluista 150 euroa ja tilavuokrasta 250 euroa. Avustusta ei esitetä, sillä haettava avustus ei ole paikallisen kansalaistoiminnan myöntämisperiaatteissa tarkoitettu asukastapahtuma, kyläjuhla tai yhteisöllisyyttä edistävä innovatiivinen hanke. Kivistön ja Keimolan Omakotiyhdistys ry hakee 650 euroa Nukketeatteriesityksen järjestämiseen Kivistön markkinoilla 9.5.2026. Nukketeatteri on järjestetty perinteisesti osana Kivistön markkinoita. Tänä vuonna Juha Hirvosen nukketeatteri on Pinokkion näytelmä ”Avaruuspostia”. Nukketeatteri on kaikille avoin ja ilmainen. Arvioitu osallistujamäärä on 100 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 650 euroa ja tiedotuskuluista 350 euroa. Avustusta esitetään 650 euroa.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään a) myöntää seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustukset - Ylästön Kotiseutuyhdistys ry 7 000 euroa, - Kivistön ja Keimolan Omakotiyhdistys ry 650 euroa, b) olla myöntämättä paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta - Mielen Silta ry:lle ja c) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)