Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 10.2.2026

Taide- ja kulttuuritapahtumien avustusten myöntäminen 1/2026

  • Diaarinumero: VD/12/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote hakijalle

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään Vantaalla toteutettaviin kaikille avoimiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Erityisestä syystä avustus voidaan myöntää tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen myös kaupungin alueen ulkopuolella. Vain poikkeustapauksessa avustus myönnetään yhteisölle, jolle on myönnetty myös toiminta-avustus. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden vuoden 2026 talousarviossa taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksiin on varattu 132 145 euroa. Tapahtuma-avustushakemukset tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta käsittelee tapahtuma-avustushakemukset tammikuun, huhtikuun ja syyskuun kokouksissa. Tämä hakemus käsitellään poikkeuksellisesti helmikuun kokouksessa, koska se on tullut Vantaan kaupungille joulukuussa 2025 ja se jäi inhimillisestä syystä valmistelematta tammikuun kokoukseen. Avustusta haki Trio Zorbas -yhtye, 1 500 euroa Konserttisarjaan vantaalaisissa senioritaloissa 10.1.2026.

Kulttuurijohtajan esitys

Päätetään a) myöntää taide- ja kulttuuritapahtuma-avustusta seuraavalle yhdistykselle: - Trio Zorbas -yhtye 800 euroa b) että käyttöselvitys tulee toimittaa kahden kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä. Mikäli päätös avustuksen myöntämisestä on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. c) ilmoittaa avustusta saaneille yhteisöille, että myönnetystä avustuksesta voidaan sitoumusta vastaan maksaa ennakkoon enintään 75 % ja käyttöselvityksen jälkeen loput ennen käyttöselvityksen hyväksymistä lautakunnassa.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)