Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 19.1.2026
Taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2025 avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote yhdistyksille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvin-voinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta myöntää hakemuksesta avustuksia yhteisöille ja ryhmille taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen Vantaalla. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys kaksi kuukautta tapahtuman ja /tai tilaisuuden päättymisestä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, tilityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli tilitystä tai selvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 8.4.2025 § 13 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Kaamospelit-yhdistys ry:lle, 4 000 euroa Kaamospelit - Vantaan kansamusiikkiviikko 29.5.-16.11.2025 Kotiseututalo Påkaksessa, Kulttuuritehdas Vernissassa, Tikkurilan lukion salissa ja Tikkurilan kirkossa. - Kulttuuriyhdistys VALVO! Ry, Kulturföreningen VALVO! rf, 2 000 euroa Kaksi perhekonserttia 18.5.2025 ja 30.11.2025 Vantaan maatalousmuseossa. - Vantaan Taiteilijaseura ry, 1 500 euro Croquis-piirustusillat 1.5.-31.12.2025 Taiteilijatalo Gjutarsissa Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 16.9.2025 § 14 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Kantola & Seppänen Company, 2 500 euroa Muistoja matkalta -esitykset Kauppakeskus Myyrmannissa 13.11., Kauppakeskus Kiviksessä 14.11., Tikkurilan kirjastossa 9.12. ja Pointin kirjastossa 18.12.2025. - Kitka Kollektiivi työryhmälle, 2 500 euroa Katso minua -esityskiertue seuraavissa palvelutaloissa: Suopursu 17.11., Heporinne 17.11., ja Pähkinärinne 27.11. sekä Myyrmäen Päivätoimintakeskus / Ruukkukujan päivätoimintakeskus 28.11.2025. - Kulttuuriyhdistys Tambor Vivo ry, 1 200 euroa Lasten capoeirapäivä Vantaalla Lastenkulttuurikeskus Pyykkituvassa 15.11.2025.
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2025 taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksen käyttöselvitykset: - Kaamospelit-yhdistys ry 4 000 euroa - Kulttuuriyhdistys VALVO! Ry, Kulturföreningen VALVO! rf 2 000 euroa - Vantaan Taiteilijaseura ry 1 500 euroa - Kantola & Seppänen Company 2 500 euroa - Kitka Kollektiivi työryhmälle 2 500 euroa - Kulttuuriyhdistys Tambor Vivo ry 1 200 euroa
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)