Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 19.1.2026

Nuorisotoiminnan toiminta-avustukset vuodelle 2026, ennakon myöntäminen

  • Diaarinumero: VD/7/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Toiminta-avustusta myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen perustoimintaan. Nuorisotoimintaan myönnettävien avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan toiminta-avustus nuorisotoimintaan myönnetään harkinnan mukaan vähintään vuoden toimineelle nuorten ja/tai varhaisnuorten kanssa työtä tekevälle vantaalaiselle järjestölle. Toiminnan pääpaino tulee olla 7–17- vuotiaille kohdennetussa toiminnassa. Vuoden 2026 toiminta-avustusten hakuaika on 1.3.2026-1.4.2026. Päätökset toiminta-avustuksista tehdään loppukeväällä 2026. Avustusten ja apurahojen yleisten myöntämisperiaatteiden mukaisesti avustus tai sen osa voidaan maksaa ennakkoon kirjallista sitoumusta vastaan. Ennakkoavustusta voidaan maksaa korkeintaan 50 prosenttia edellisen vuoden avustuksen suuruudesta. Nuorisoavustusten vuoden 2025 toiminta-avustukset on myönnetty kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 9.6.2025 § 20. Ennakkomaksun hakija sitoutuu palauttamaan kaupungille maksetun ennakon, jos avustuspäätös kumotaan tai avustuksen edellytykset eivät täyty. Seuraavat yhdistykset ovat toimittaneet ennakkositoumuslomakkeen (vuodelle 2025 myönnetty toiminta-avustus sulkeissa): - Dreamchasers ry 7 500 euroa (15 000 euroa) - Itä-Hakkilan ja Kolohongan Pioneerit ry 1 150 euroa (2 300 euroa) - Itä-Vantaan yhteisö ry 3 000 euroa (6 000 euroa) - Partiokannus ry 20 000 euroa (40 000 euroa) - R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry 1 500 euroa (3 000 euroa) - SDPL:n Vantaan Aluejärjestö ry 11 000 euroa (22 000 euroa) - Tusmo ry 11 000 euroa (22 000 euroa) - Vantaan 4H-Yhdistys r.y. 14 500 euroa (29 000 euroa) - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry 21 000 euroa (42 000 euroa) - Vantaan Islamilainen Yhdyskunta 2 500 euroa (5 000 euroa) - Vantaan Lastenliitto ry 14 500 euroa (29 000 euroa) - Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry 6 500 euroa (13 000 euroa) - Vantaan Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry 14 500 euroa (29 000 euroa) - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry 22 000 euroa (44 000 euroa)

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään a) myöntää ennakko - Dreamchasers ry 7 500 euroa, - Itä-Hakkilan ja Kolohongan Pioneerit ry 1 150 euroa, - Itä-Vantaan yhteisö ry 3 000 euroa, - Partiokannus ry 20 000 euroa, - R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry 1 500 euroa, - SDPL:n Vantaan Aluejärjestö ry 11 000 euroa, - Tusmo ry 11 000 euroa, - Vantaan 4H-Yhdistys r.y. 14 500 euroa, - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry 21 000 euroa, - Vantaan Islamilainen Yhdyskunta 2 500 euroa, - Vantaan Lastenliitto ry 14 500 euroa, - Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry 6 500 euroa, - Vantaan Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry 14 500 euroa, - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry 22 000 euroa, b) todeta, että R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry:lle myönnetty ennakko maksetaan, jos yhdistys on maksanut avoimen laskun kaupungille 31.3.2026 mennessä ja c) edellyttää, että ennakkomaksun saanut yhdistys sitoutuu palauttamaan maksetun ennakon kaupungille, jos hakijalle ei myönnetä toiminta-avustusta vuodelle 2026 tai jos myönnetty toiminta-avustus on pienempi kuin maksettu ennakko.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)