Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 19.1.2026

Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026

  • Diaarinumero: VD/4/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Dreamchasers ry hakee 4 900 euroa perhetapahtuman järjestämiseen 4.1.2026 Myyrmäki-hallilla. Joululoman perhetapahtuma on maksuton ja kaikille avoin yhteisöllinen tapahtuma. Ohjelmassa on muun muassa leikkejä, pelejä, rastiratoja ja pomppulinnoja. Tapahtumassa on nuorten omia musiikki- ja tanssiesityksiä sekä tarjotaan pientä purtavaa ja lämmintä ruokaa. Arvioitu osallistujamäärä on 1 100 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 2 000 euroa, tarjoilukuluista 850 euroa, matkakuluista 250 euroa ja muista kuluista 2 000 euroa, jotka sisältävät pomppulinnojen vuokrauksen. Avustusta esitetään 4 500 euroa. Päiväkummun koulun Vanhempainyhdistys r.y. hakee 8 550 euroa Päiväkummun Päivispäivän järjestämiseen 25.4.2026 Päiväkummun koululla. Päivispäivä on perinteinen Päiväkummun koulun vanhempainyhdistyksen järjestämä kodin, koulun ja koko kylän yhteinen tapahtumapäivä. Tapahtumassa järjestetään erilaisia aktiviteetteja koulun oppilaille, heidän perheilleen ja alueen asukkaille. Tapahtumassa esiintyy yllätysartisti. Tapahtumassa on paikallisten seurojen, yhdistysten ja yritysten esittely- ja myyntikojuja, koulun leirikoulubuffet sekä erilaisia toimintapisteitä esimerkiksi ponitalutusta, keppihevosrata ja kasvomaalausta. Arvioitu osallistujamäärä on 850. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 6 700 euroa, toimintakuluista 250 euroa ja muista kuluista 1 600 euroa, joita ovat esiintymislavan vuokraus 350 euroa, materiaalit ja koristeet tapahtumapisteille 250 euroa, pomppulinnan vuokraus 750 euroa ja keppihevosrata 250 euroa. Avustusta esitetään 6 000 euroa. Lions Club Vantaa/Korso ry hakee 1 750 euroa Myräkkä-tapahtuman järjestämiseen 22.3.2026 Lumossa Korsossa. Tapahtuma on avoin ja maksuton yhteisöllinen tapahtuma alueen asukkaille. Tapahtumassa on teatteri- ja musiikkiesityksiä. Tapahtuma on suunnattu erityisesti lapsille, perheille ja eläkeläisille. Arvioitu osallistujamäärä on 1 000. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 1 000 euroa, toimintakuluista 200 euroa, tarjoilukuluista 500 euroa, tiedotuskuluista 500 euroa ja tilavuokrista 750 euroa. Avustusta esitetään 1 750 euroa. Myyrmäki-Seura r.y. hakee 3 500 euroa Myyrmäen aseman kirppikset -tapahtuman järjestämiseen ajalla 20.1.2026-31.8.2026 Punamultatorilla Myyrmäessä. Kirpputoritapahtumaa toteutetaan asukkaiden toteuttamana kolmena päivänä viikossa. Myyrmäki-Seura on vuokrannut kontin, jossa torikojuja varastoidaan. Toimintaan vuokrataan kevyempiä pöytiä, joita on helpompi siirrellä yksin. Kirpputorin yhteydessä on tarkoitus järjestää erilaisia tapahtumia. Joulukuun toimintaa avustetiin paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella. Arvioitu osallistujamäärä 5 000. Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat esiintymispalkkiot 1 000 euroa, toimintakulut 200 euroa, tarjoilukulut 300 euroa, tiedotuskulut 800 euroa ja muut kulut 1 967,20 euroa, jotka koostuvat kontin vuokrasta 903,60 euroa, kontin palautuskuljetuksesta 301,20 euroa, pöytien vuokrasta 602,40 euroa ja somistuksesta 400 euroa. Avustusta ei esitetä, sillä toimintaa avustetaan paikallisen kansalaistoiminnan toiminta-avustuksella.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään a) myöntää seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustukset: - Dreamchasers ry 4 500 euroa, - Päiväkummun koulun Vanhempainyhdistys r.y. 6 000 euroa, - Lions Club Vantaa/Korso ry 1 750 euroa, b) olla myöntämättä paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta Myyrmäki-Seura r.y.:lle ja c) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.

Käsittely

Merkittiin, että lautakunnan jäsen Helen Josefsson poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)