Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 19.1.2026

Paikallisen kansalaistoiminnan vuoden 2025 kohdeavustusten käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/4/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalla

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti ja alueellisesti. Myönnetystä avustuksesta on annettava käyttöselvitys viimeistään kaksi kuukautta tapahtuman päättymisestä tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan määräämään ajankohtaan mennessä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksiannosta. Mikäli käyttöselvitystä ei palauteta määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus voidaan periä takaisin. Avustus maksetaan tositteisiin perustuvaa käyttöselvitystä vastaan. Vantaan Järjestörinki ry:lle on myönnetty 1 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 21.10.2025 § 25 Vantaan Unipäivät -tapahtuman järjestämiseen 7.11.-8.11.2025 Kansalaistoiminnan keskus Leinikissä. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti, vaikka osallistujamäärä jäi odotetusta. Osallistujia oli 72. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 225,40 euroa. Ylästön Urheilijat -59 r.y.:lle on myönnetty 800 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 10.11.2025 § 14 Ylästön Urheilijoiden puurojuhlan järjestämiseen 22.11.2025 Ylästön koululla. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti, ja osallistujia oli ennätysmäärä. Osallistujia oli 300. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 2 095,65 euroa. Vantaan Lastenliitto ry:lle on myönnetty 800 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 21.10.2025 § 25 Kamun kemut Lapsen oikeuksien kunniaksi tapahtuman järjestämiseen 22.11.2025 Hiekkaharjun koululla. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti, ja osallistujamäärä oli arvioitua suurempi. Osallistujia oli 300. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 460 euroa. Pujari association of Finland ry:lle on myönnetty 1 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 18.8.2025 § 34 HA-Za-Ba-Ra-La kulttuurijuhlan vuokrakuluihin. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti, ja osallistujia oli 480. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 871,13 euroa, joista vuokrakulut 671,13 euroa olivat hyväksyttyjä kustannuksia. Korson Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:lle on myönnetty 2 000 euroa perinteisen itsenäisyyspäivän juhlan järjestämiseen 6.12.2025 Monitoimikeskus Lumossa. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti, vaikka arvioitua osallistujamäärää ei saavutettu. Osallistujia oli 168. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 3 498,45 euroa. Joosua Missio ry:lle on myönnetty 4 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 10.11.2025 § 14 Kaiken kansan ja työttömien joulujuhlan 32 v. -tapahtuman järjestämiseen 19.12.2025 Korsossa. Tapahtuma sujui suunnitelman mukaisesti. Osallistujia oli 2 652. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 4 913,17 euroa. Håkansbölen kartanon kummit ry:lle on myönnetty 1 800 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 18.8.2025 § 34 Håkansbölen kartanon tonttuaitta -tapahtuman järjestämiseen 29.11.- 21.12.2025. Tapahtuma sujui pääosin suunnitellusti. Tonttuaitan tontut olivat menneet säilytyksessä huonoon kuntoon, jonka takia tapahtumaan ostettiin 13 kappaletta Schleich-eläinhahmoa. Huono sää vaikutti osallistujamäärään. Osallistujia oli 600. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 861,52 euroa.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään hyväksyä seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten käyttöselvitykset: - Vantaan Järjestörinki ry 1 000 euroa, - Ylästön Urheilijat -59 r.y. 800 euroa, - Vantaan Lastenliitto ry 800 euroa, - Pujari association of Finland ry 671,13 euroa, - Korson Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry 2 000 euroa, - Joosua Missio ry 4 000 euroa ja - Håkansbölen kartanon kummit ry 1 800 euroa.

Käsittely

Merkittiin, että lautakunnan jäsen Hanna Laitinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)