Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 19.1.2026

Soveltavan liikunnan kohdeavustuksen vuoden 2025 käyttöselvitysten hyväksyminen / V-MK

  • Diaarinumero: VD/9/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/AP Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunta-avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan soveltavan liikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan soveltavan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Soveltavan liikunnan kohdeavustus maksetaan toteutuneen toiminnan perusteella annettua käyttöselvitystä vastaan. Käyttöselvitys tulee tehdä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa tuetun toiminnan päättymisestä. Mikäli päätös on tehty toiminnan päättymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Lautakunta hyväksyy käyttöselvityksen ja tuki maksetaan päätöksen saatua lainvoiman. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräajassa tai käyttöselvitystä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. Soveltavan liikunnan kohdeavustuksen myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksessa 3.12.2024 § 19, 20.1.2025 § 20, 18.8.2025 § 28 ja 16.9.2025 § 26.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään a) hyväksyä vuoden 2025 soveltavan liikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset: - Aisti Sport ry, 200 euroa, Näkövammaisjääkiekko, (myönnetty avustus 326 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Koivukylän Palloseura ry, 2 960 euroa, KoiPS ikiliikkujat, (myönnetty avustus 2 960 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Salibandyseura Vantaa ry, 1 120 euroa, Salibandyn erityisryhmä, (myönnetty avustus 1 280 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaan Hengitystieyhdistys ry, 990 euroa, Hengitystiejumppa Tikkurila, (myönnetty avustus 990 euroa) - Vantaan Hengitysyhdistys ry, 870 euroa, Hengitä ja hengästy, tuoli- ja kuminauhajumppaa, (myönnetty avustus 990 euroa) - Vantaan Hengitysyhdistys ry, 960 euroa, Kuntoliikuntaa Myyrinkodissa, (myönnetty avustus 960 euroa) - Vantaan Näkövammaiset ry, 800 euroa, Ystisjumppa, (myönnetty avustus 800 euroa) - Vantaan Näkövammaiset ry, 840 euroa, Ruusisjumppa, (myönnetty avustus 840 euroa) - Vantaan Reumayhdistys ry, 1 050 euroa, Kuntosali (reumaliikunta) Myyrmäki, (myönnetty avustus 1 080 euroa) - Vantaan Reumayhdistys ry, 1 080 euroa, Kehonhuolto, (myönnetty avustus 1 080 euroa) - Vantaan Reumayhdistys ry, 1 080 euroa, Tuolijumppa Myyrmäki, (myönnetty avustus 1 080 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaan Reumayhdistys ry, 1 100 euroa, Pilates, (myönnetty avustus 1 100 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaan Reumayhdistys ry, 1 110 euroa, Kuntosali (reumaliikunta) Tikkurila, (myönnetty avustus 1 110 euroa) - Vantaan Reumayhdistys ry, 740 euroa, Vesijumppa Hakunila, (myönnetty avustus 740 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaan Reumayhdistys ry, 740 euroa, Vesijumppa Myyrmäki, (myönnetty avustus 740 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaan Sydän ry, 127 euroa, Kuntosaliharjoittelu Koivukylässä, (myönnetty avustus 127 euroa) - Vantaan Sydän ry, 640 euroa, Vesijumppaa Tikkurilassa, (myönnetty avustus 640 euroa) - Vantaan Sydän ry, 960 euroa, Kehonhuoltoa Tikkurilassa, (myönnetty avustus 960 euroa) b) hylätä vuoden 2025 soveltavan liikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset ja todeta avustuksen raukeavan: - Uudenmaan Parkinson-yhdistys ry, Nylands Parkinson-förening rf, Parkkisjumpparit, toimintaan ei osallistunut viittä vantaalaista kohderyhmään kuuluvaa, (myönnetty avustus 480 euroa ja maksuton tilankäyttö)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)