Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 19.1.2026

Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntäminen vuodelle 2026 / V-MK

  • Diaarinumero: VD/27/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus oikeuttaa tuetun toiminnan osalta liikuntatilojen maksuttomiin käyttövuoroihin liikunnan palvelualueen myöntämillä käyttövuoroilla. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon menokohdalla oleva määräraha ja ennakoitu tarpeen määrä.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään a) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€) ja maksuton tilankäyttö ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  AC HAKI ry, 325 euroa, Perhesähly 1.2.-26.4.2026, (haettu avustus 650 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, 525 euroa, IVY:n nuorten koripallo-ryhmä Koivukylä 4.1.- 31.5.2026, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, 525 euroa, IYV:n nuorten futsal-ryhmä Myyrmäki 7.1.- 27.5.2026, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, 750 euroa, IVY:n nuorten futsal-ryhmä Havukoski, 7.1.- 27.5.2026, (haettu avustus 1 140 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, 825 euroa, IYV:n nuorten futsal-ryhmä Koivukylä 4.1.-31.5.2026, (haettu avustus 1 254 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 1 000 euroa, Havu-nuoret koripallo 10.1.-30.5.2026, (haettu avustus 1 480 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 1 368 euroa, Lasten futsal 10.1.-23.5.2026, (haettu avustus 1 368 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 325 euroa, Nuorten futsal Lehtikuusi 9.1.-15.5.2026, (haettu avustus 325 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 425 euroa, Liikunta länsi-nuoret 13.1.-12.5.2026, (haettu avustus 425 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 425 euroa, Perheliikunta 3, 2.1.-15.5.2026, (haettu avustus 425 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 450 euroa, Lasten liikunta Länsimäki 7.1.-13.5.2026, (haettu avustus 450 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 475 euroa, Sotu lapset ja nuoret futsal 10.1.-23.5.2026, (haettu avustus 475 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 637 euroa, Naisten ja tyttöjen kuntoilu 2.1.-29.5.2026, (haettu avustus 787,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 675 euroa, Futsal alle 18 v. Mikkola 13.1.-19.5.2026, (haettu avustus 1 368 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 700 euroa, Futsal Lehtikuusi 10.1.-16.5.2026, (haettu avustus 1 036 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 700 euroa, Lasten liikunta Lehtikuusi 10.1.-16.5.2026, (haettu avustus 700 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 700 euroa, Sotu lapset ja nuoret koripallo 10.1.-23.5.2026, (haettu avustus 1054,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 850 euroa, Lasten liikunta Veromäki 3.1.-2.5.2026, (haettu avustus 850 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 900 euroa, Futsal nuorille yli 16 v. Veromäki 3.1.-2.5.2026, (haettu avustus 1 998 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 900 euroa, Perheliikunta 2, 11.1.-17.5.2026, (haettu avustus 900 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Maakulta ry, 950 euroa, Futsal- Rajanuorten 15–17 v. 3.1.-16.5.2026, (haettu avustus 1 406 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 850 euroa, lasten ja vanhempien lajikokeilu 18.1.-31.5.2026, (haettu avustus 2 125 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 950 euroa, ryhmä 1 – futsal, 18.1.-31.5.2026, (haettu avustus 1 645,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 950 euroa, ryhmä 2 – futsal, 18.1.-31.5.2026, (haettu avustus 1 645,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Pääkaupungin Diabetesyhdistys ry, 175 euroa, Vesijumppa Myyrmäki 12.1.-14.4.2026, (haettu avustus 550 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea-säätiö sr., 95 000 euroa, Yläkoulutoiminta 1.1.-31.12.2026, (haettu avustus 95 000 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 000 euroa, Futsalkerhot Vehkala ryhmä 1, 3.1.-30.5.2026, (haettu avustus 2 800 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 000 euroa, Futsalkerhot Vehkala ryhmä 2, 3.1.-30.5.2026, (haettu avustus 2 800 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 000 euroa, Perheliikunta Myyrmäki 4.1.-17.5.2026, (haettu avustus 2 000 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 1 050 euroa, Avoin liikuntakerho 4.1.-31.5.2026, (haettu avustus 1 050 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 2 000 euroa, Tyttöjen liikuntakerhot avoin 13-17 v. Kilteri, 3.1.- 30.5.2026, (haettu avustus 3 000 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 2 000 euroa, Tyttöjen liikuntakerhot avoin 8–12 v. Kilteri, 3.1.- 30.5.2026, (haettu avustus 3 000 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 375 euroa, Futsalkerho Kartanonkoski, 3.1.-9.5.2026, (haettu avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 500 euroa, Nuorten kerho Kivistö 11.1.-31.5.2026, (haettu avustus 500 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 950 euroa, Nuorten avoimet palloilukerhot Vantaankoski 2.1.- 31.5.2026, (haettu avustus 6 500 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, 950 euroa, Perheliikunta Kivistö 10.1.-30.5.2026, (haettu avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 1 100 euroa, Futsal – Pähkinärinne 2.1.-31.5.2026, (haettu avustus 6 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 1 100 euroa, Kilterin koulun futsal-ryhmä 2.1.-31.5.2026, (haettu avustus 3 520 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 475 euroa, Rajakylän liikuntakerho 2.1.-15.5.2026, (haettu avustus 760 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 950 euroa, Futsal – Lehtikuusen koulu 9.1.-15.5.2026, (haettu avustus 3 040 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Somfin yhteisö ry, 950 euroa, Futsal Länsimäessä 7.1.-17.5.2026 (haettu avustus 5 225 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurilan Palloseura ry, 2 250 euroa, TiPS harrastetoiminta 13–15 v. tytöt ja pojat 12.1.-21.12.2026, (haettu avustus 6 200 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurilan Palloseura ry, 2 250 euroa, TiPS harrastetoiminta 9–12 v. tytöt ja pojat 12.1.- 21.12.2026, (haettu avustus 6 800 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurila-seura ry, 125 euroa, Perhekoris 11.1.-31.5.2026, (haettu avustus 175 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurila-seura ry, 475 euroa, Koriskerho 2019–2020 syntyneille, 13.1.-26.5.2026, (haettu avustus 1 130 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tikkurila-seura ry, 675 euroa, Tyttöjen harrastekoripallo 12–17-vuotiaat 12.1.- 25.5.2026, (haettu avustus 1 350 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 1 600 euroa, Futsal Pähkinä 9.1.-22.5.2026, (haettu avustus 1 600 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 1 800 euroa, Hakunilan alueen nuorten liikuntakerho 11.1.- 17.5.2026, (haettu avustus 2 700 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 1 800 euroa, Lasten avoin liikuntakerho 4.1.-17.5.2026, (haettu avustus 2 700 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 400 euroa, Martinlaakson nuorten futsal 10.1.-9.5.2026, (haettu avustus 400 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 825 euroa, Länsimäen alueen avoin palloilukerho 9.1.-17.5.2026, (haettu avustus 825 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 900 euroa, Hakunilan alueen lasten ja varhaisnuorten liikuntakerhot 10.1.-16.5.2026, (haettu avustus 2 700 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 900 euroa, Myrtsin alueen nuorten liikuntakerho 3.1.-16.5.2026, (haettu avustus 5 400 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 950 euroa, Kivistön alueen futsal/pallopelit 9.1.-17.5.2026, (haettu avustus 3 300 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, 637 euroa, Myyrmäen pojat 10–12-vuotiaat 16.1.-15.5.2026, (haettu avustus 637,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, 637 euroa, Rajakylän pojat ryhmä 1 23.1.- 15.5.2026, (haettu avustus 637,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, 637 euroa, Rajakylän pojat ryhmä 2 23.1.- 15.5.2026, (haettu avustus 637,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, 637 euroa, Rajakylän tytöt ryhmä 1 25.1.- 17.5.2026, (haettu avustus 637,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, 637 euroa, Rajakylän tytöt ryhmä 2 25.1.- 17.5.2026, (haettu avustus 637,50 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, 675 euroa, Kaivokselan pojat 13–14-vuotiaat 9.1.-15.5.2026, (haettu avustus 675 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, 850 euroa, Koivukylän pojat 16–17-vuotiaat 24.1.-16.5.2026, (haettu avustus 850 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Salamat ry, 240 euroa, Tuu mukaan yleisurheiluun! 7.1.-29.4.2026, (haettu avustus 240 euroa ja maksuton tilankäyttö) b) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€):  Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry, 250 euroa, Tuolijumppa 22.1.-9.4.2026, (haettu avustus 500 euroa)  Koivukylän Palloseura ry, 4 200 euroa, KoiPS päiväkoti ja koulukiertue 1.2.-8.5.2026, (haettu avustus 4 200 euroa)  Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, Onkod ulkoliikunta 2 Kivistön alue, 18.1.-31.7.2026, (haettu avustus 2 030 euroa)  Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, Onkod ulkoliikunta 3 Pähkinärinteen alue, 18.1.- 31.7.2026, (haettu avustus 2 045 euroa)  Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, Onkod ulkoliikunta 4 Myyrmäen suuralue, 18.1.- 31.7.2026, (haettu avustus 2 035 euroa)  Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, onkod ulkoliikunta Myyrmäen suuralue, 18.1.-31.7.2026, (haettu avustus 2 235 euroa) c) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta maksuttomana tilankäyttönä ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  Hauskaa Vahva Hyödyllinen ry, maksuton tilankäyttö, Sulkapallo 19.1.-31.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, IVY:n aikuisten futsal-ryhmä Havukoski 9.1.-31.5.2026, (haettu avustus 2 128 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, IVY:n aikuisten futsal-ryhmä Länsimäki 11.1.-17.5.2026, (haettu avustus 684 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, IVY:n aikuisten futsal-ryhmä Rajakylä 3.1.- 30.5.2026, (haettu avustus 1 140 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, IVY:n naisten salibandy-ryhmä Havukoski 10.1.-30.5.2026, (haettu avustus 1 140 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, IVY:n nuorten aikuisten futsal-ryhmä Länsimäki 10.1.-16.5.2026, (haettu avustus 684 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, IVY:n nuorten aikuisten futsal-ryhmä Rajakylä 2.1.-15.5.2026, (haettu avustus 646 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Päiväkummun Pesis ry, maksuton tilankäyttö, Junnupesis 4.1.-31.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, Aikuisten avoin palloilukerho 11.1.-17.5.2026, (haettu avustus 850 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Lehtikuusen miehet futsal 24.1.-16.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Länsimäen nuoret 23.1.- 15.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Länsimäen nuoret team 2 24.1.-16.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Seniorifutsal Länsimäki 21.1.-16.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan monikulttuurinen liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Seniorifutsal Koivukylä 24.1.-16.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Avoin liikuntakerho aikuisten 8.1.-21.5.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) d) olla myöntämättä harrasteliikunnan kohdeavustusta:  Sahan-seura ry, Naisten avoin jumppa/tanssi 16.1.-29.5.2026, aikuiskohderyhmille ei taloudellista tukea ohjata, (haettu avustus 1 200 euroa)  Sahan-seura ry, Naisten kuntoliikunta Arkin kuntosali 12.1.-25.5., aikuiskohderyhmille ei taloudellista tukea ohjata, (haettu avustus 1 500 euroa) e) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaminen edellyttää harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvityksen tekemistä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa päätöksessä määritetyn toiminnan ajankohdan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuksen päätös on tehty toiminnan päätymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Ellei käyttöselvitystä tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. f) ilmoittaa, avustuksen saajille, että mikäli päätös sisältää oikeuden maksuttomiin käyttövuoroihin, tulee hakijan toimittaa avustuspäätös tilavarausyksikön ([poistettu]) tietoon uusia käyttövuoroja varatessa sekä jo myönnettyjen vuorojen muuttamiseksi maksuttomiksi g) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksella tuettu harrastustoiminta tulee kirjata Vantaan harrastuskalenteri-verkkopalveluun (https://harrastukset.vantaa.fi) ja avustuksella tuetut yksittäiset tapahtumat ja leirit Vantaan tapahtumakalenteriin (https://tapahtumat.vantaa.fi). Tarkemmat ohjeet pakollisiin ilmoitettaviin tietoihin löytyy liikunnan palvelualueen nettisivuilta (https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-japaatoksenteko/talous-ja-strategia/avustukset-ja-apurahat/liikunta-avustukset) h) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu ilmoittamaan välittömästi mahdollisista toimintaa koskevista muutoksista avustuksen myöntäjälle i) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu raportointeihin j) ilmoittaa avustuksen saajalle, että myönnetystä harrasteliikunnan kohdeavustuksesta korkeintaan 75 % voidaan maksaa ennakkona sitoumusta vastaan

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)