Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 19.1.2026
Vantaan liikuntapaikkasuunnitelma vuosille 2026–2035 / V-MK
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätettiin jättää asia pöydälle odottamaan tarkempaa selvitystä Petikon golfkentän suunnitelmista.
Asiakirjan teksti
Perustelut
V-MK/AP Vantaan liikuntapaikkasuunnitelma 2026–2035 ohjaa tulevien vuosien liikuntapaikkojen ja -ympäristöjen suunnittelua, rakentamista, ylläpitoa ja kehittämistä. Suunnitelmassa esitellään liikunnan palveluverkon nykytila, tavoitteellinen palveluverkko, nykyisten liikuntapaikkojen kehittämiskohteet sekä uudet liikunnan rakentamistarpeet ja -hankkeet. Uusi liikuntapaikkasuunnitelma seuraa aiempaa, vuosille 2009– 2025 laadittua liikuntapaikkasuunnitelmaa ja sen valtuustokausittain päivitettyjä versioita. Liikuntapaikkasuunnitelman päivitystyö käynnistyi syksyllä 2024. Päivitystyön lähtökohtana oli liikuntaolosuhteiden nykytila-arvio, jossa tarkasteltiin nykyisen olosuhdeverkoston vahvuuksia, puutteita ja kehittämistarpeita. Tilannekuva muodostettiin yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa keräten sekä käyttäjäkokemuksiin perustuvaa tietoa että teknistä aineistoa. Nykytila-analyysin perusteella määriteltiin suunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet seuraavalle kymmenvuotiskaudelle. Liikuntapaikkarakentamisen kehittämistarpeet vuosille 2026–2035 on suunnitelmassa jaettu kuuteen painopisteeseen: uimahallit, urheilupuistot, sisäliikuntatilat, ulkokentät, omatoimisen liikunnan olosuhteet ja tukevat toimenpiteet. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 16.9.2025 § 19 nimetty liikkumisohjelman poliittinen ohjausryhmä on seurannut ja kommentoinut liikuntapaikkasuunnitelman valmistelua. Lisäksi päivitystyössä oli mukana edellisen valtuustokauden kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 13.5.2024 § 19 nimetty ohjausryhmä. Suunnitelman päivittämiseen osallistuivat kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnasta Drilon Kllokoqi, Matti-Jussi Partanen, Pekka Rautio, Jan Axberg, Minna Kruus ja Milad Dehghan sekä liikuntapalveluista Veli-Matti Kallislahti, Anu Jokela, Jari Lärka, Anton Ahonen, Anni Romo ja Anni Polari. Edellisen valtuustokauden ohjausryhmässä olivat Juha Järä, Loviisa Kaartokallio, Riku Kärkkäinen, Elina Nykyri, Pekka Rautio ja Jyrki Riikonen. Hallintosäännön luvun 9 pykälän 8 mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta tehtäväalueellaan päättää urheilu- ja ulkoilualueiden toiminnallisista yleissuunnitelmista. Koska kaupunginhallitus vastaa useampaa kuin yhtä toimialaa koskevista ja kaupunkitasoisista linjauksista, esitetään liikuntapaikkasuunnitelma kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.
Liikuntajohtajan esitys
Päätetään esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi Vantaan liikuntapaikkasuunnitelma vuosille 2026–2035 ohjaamaan tulevien vuosien liikuntapaikkojen ja -ympäristöjen suunnittelua, rakentamista, ylläpitoa ja kehittämistä.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)