Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 8.12.2025
Taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2025 avustusten käyttöselvityksen hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote yhdistyksille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta myöntää hakemuksesta avustuksia yhteisöille ja ryhmille taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen Vantaalla. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys kaksi kuukautta tapahtuman ja /tai tilaisuuden päättymisestä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, tilityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli tilitystä tai selvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 16.9.2025 § 14 myöntänyt seuraavan taide- ja kulttuuritapahtumien avustuksen: - Piilometsän tarinayhtye työryhmälle, 2 000 euroa kahteen konserttiin Patotien päiväkodissa 7.11.2025. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 22.10.2025 § 9 myöntänyt seuraavan taide- ja kulttuuritapahtumien avustuksen: - Vivace-kuoroyhdistys ry:lle, 900 euroa Vivacen lapsi- ja nuorisokuoron julkistustilaisuus Länsimäen koululla 10.10.2025.
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2025 taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksen käyttöselvitykset: - Piilometsän tarinayhtye työryhmä 2 000 euroa - Vivace-kuoroyhdistys ry 900 euroa
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)