Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 8.12.2025

Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2025

  • Diaarinumero: VD/4/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Myyrmäki-Seura r.y. hakee 3 100 euroa Myyrmäen aseman joulutoritoiminnan ja kirppisten toteuttamiseen Punamultatorilla ajalla 1.12.2025-30.11.2026. Joulutorilla on ohjelmaa ja glögitarjoilua. Arvioitu osallistujamäärä 5 000 henkilöä. Joulutorin ja kirppisten kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 600 euroa, toimintakuluista 100 euroa, tarjoilukuluista 300 euroa, tiedotuskuluista 800 euroa ja muista kuluista 1 300 euroa. Myyrmäki-Seuralla on tori- ja kirppistoimintaan käytössä 10 katoksellista toripöytää, jotka annetaan vuodeksi asukkaiden kirpputoritoiminnan käyttöön. Torikojuille tarvitaan säilytyspaikka myyntipaikan välittömästä läheisyydestä, jonka takia vuokrataan säilytyskontti, vuokra on 115 euroa ja kuljetus 700 euroa. Avustusta esitetään 2 500 euroa ajalle 1.-31.12.2025. Sotungin kyläyhdistys ry; Sottungsby byaförening rf hakee 470 euroa kyläyhdistyksen joulujuhlan järjestämiseen 7.12.2025 Sotungin nuorisoseuran talolla. Tapahtumassa on teatteriesitys, joululauluja, joulumyyjäiset ja joulukoristeiden kierrätys. Osallistujille tarjotaan joulupuuro, joulutorttuja, pipareita ja glögiä. Avustusta haetaan teatteriesityksen kustannuksiin. Arvioitu osallistujamäärä 100 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 470 euroa ja tarjoilukuluista 200 euroa. Avustusta esitetään 470 euroa. Linnaisten Omakotiyhdistys r.y. hakee 750 euroa Tonttupolun järjestämiseen Linnaisten Kulkuspuistoon. Linnaisten Kulkuspuistoon rakennetaan talkoilla joulumaa, joka valaistaan lyhdyin. Osallistujille tarjotaan glögiä, pipareita ja riisipuuroa sekä ympäröivään metsään rakennetaan tonttupolku. Tapahtumassa on tavattavissa joulupukki, ja lapsille jaetaan joulupussit. Vuosittainen tapahtuma kokoaa yhteen alueen ihmisiä eri taustoista ja ikäryhmistä. Tapahtuman kustannukset koostuvat tarjoilukuluista 250 euroa, tiedotuskuluista 100 euroa ja muista kuluista 510 euroa. Arvioitu osallistujamäärä 200 henkilöä. Avustusta esitetään 750 euroa. Lyckoslantenin vanhempainyhdistys ry hakee 650 euroa päiväkodin yhteisöllisen Joulupolku tapahtuman järjestämiseen 18.12.2025 Koivuhaan Arboretumissa. Tapahtumassa on pieniä tehtäviä, ruotsia puhuva joulupukki sekä glögitarjoilu. Tapahtuman järjestävät päiväkoti ja vanhempainyhdistys. Tapahtuma ei ole kaikille avoin. Arvioitu osallistujamäärä 150 henkilöä. Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 150 euroa, tarjoilukuluista 50 euroa ja muista kuluista 450 euroa, jotka ovat joulupolun materiaalit 200 euroa ja lahjat lapsille 250 euroa. Avustusta ei esitetä, koska toiminta ei ole kaikille avointa.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään a) myöntää seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustukset - Myyrmäki-Seura r.y. 2 500 euroa - Sotungin kyläyhdistys ry; Sottungsby byaförening rf 470 euroa - Linnaisten Omakotiyhdistys r.y 750 euroa b) olla myöntämättä paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta Lyckoslantenin vanhempainyhdistys ry:lle c) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)