Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 8.12.2025
Paikallisen kansalaistoiminnan vuoden 2025 kohdeavustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti ja alueellisesti. Myönnetystä avustuksesta on annettava käyttöselvitys viimeistään kaksi kuukautta tapahtuman päättymisestä tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan määräämään ajankohtaan mennessä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksiannosta. Mikäli käyttöselvitystä ei palauteta määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus voidaan periä takaisin. Avustus maksetaan tositteisiin perustuvaa käyttöselvitystä vastaan. Mikkolan koulun Vanhemmat ry:lle on myönnetty 5 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 9.6.2025 § 22 Mikkola päivän järjestämiseen 13.9.2025 Mikkolan koulun hiekkakentällä. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 1 500. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 4 829,97 euroa. Tammenlehvän Vantaan perinnetoimikunnalle on myönnetty 1 000 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 16.9.2025 § 28 TixiBandin soitannollisen iltapäiväkonsertin toteuttamiseen 18.10.2025 Viertolan koululla. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 160. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 188,17 euroa. Kaivoksela-seura r.y.:lle on myönnetty 1 200 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 18.8.2025 § 34 Aikamatka-esityksen järjestämiseen Sillbölen kaivosalueella 30.-31.8.2025. Tapahtuma toteutettiin suunniteltua myöhemmin 14.9.2025. Tapahtumaan arvioitiin osallistuvan 120 henkilöä, mutta osallistujamäärä jäi 40 henkilöön huonon sään takia. Tapahtuman ohjelma toteutui suunnitelman mukaisesti. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 1 200 euroa. Kaivoksela-seura r.y.:lle on myönnetty 600 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 18.8.2025 § 34 Vesitornikeruu ja opastus -tapahtuman järjestämiseen 14.9.2025 Kaivokselassa. Tapahtuma toteutettiin suunniteltua myöhemmin 28.9.2025. Tapahtuman ohjelmaa supistettiin, koska koko haettua avustusta ei myönnetty. Tapahtuma oli onnistunut. Osallistujia oli 40. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 600 euroa. Vantaan asunnottomien hyvinvoinnin tuki VAHTI ry:lle on myönnetty 2 500 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 18.8.2025 § 34 Vantaan asunnottomien yö -tapahtuman järjestämiseen 17.10.2025. Tapahtuma sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 500. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 2 508,90 euroa, joista hyväksyttyjä kustannuksia oli 2 258,90 euroa.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten käyttöselvitykset: - Mikkolan koulun Vanhemmat ry 4 829,97 euroa - Tammenlehvän Vantaan perinnetoimikunta 1 000 euroa - Kaivoksela-seura r.y. 1 200 euroa - Kaivoksela-seura r.y. 600 euroa - Vantaan asunnottomien hyvinvoinnin tuki VAHTI ry 2 258,90 euroa
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)