Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 8.12.2025

Päätös oikaisuvaatimukseen kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan päätöksestä 21.10.2025 § 19 liittyen Uudenmaan pyörätuolitanssijat ry soveltavan liikunnan kohdeavustuksen käyttöselvityksen hyväksymiseen / V-MK

  • Diaarinumero: VD/9/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on 21.10.2025 § 19 päättänyt vuoden 2025 soveltavan liikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitysten hyväksymisestä. Kyseiseen päätökseen viitaten Uudenmaan pyörätuolitanssijat ry:n soveltavan liikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitys on hylätty ja päätetty laskuttaa tilankäytöstä käyttövuoromaksu. Käyttöselvityksen hylkäämisen syynä on, että toimintaan ei osallistunut avustuskriteerien mukaista minimimäärää kohderyhmään kuuluvia henkilöitä. Yhdistys on jättänyt määräajan puitteissa päätöksestä oikaisuvaatimuksen 13.11.2025. Yhdistys ilmoittaa oikaisuvaatimuksessaan tyytymättömyytensä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan 21.10.2025 tekemään päätökseen. Oikaisuvaatimuksen perusteluissa yhdistys tuo esille, että he eivät voi etukäteen tietää, mistä kaupungeista osallistujia tulee. Yhdistys tuo myös esille, että kohderyhmään kuuluvia ei osallistunut leirille riittävästi ja he eivät itse voi asialle mitään. Vantaan kaupungin liikunta-avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan soveltavan liikunnan kohdeavustuksella tuettavaan toimintaan on osallistuttava vähintään viisi vantaalaista kohderyhmään kuuluvaa osallistujaa. Uudenmaan pyörätuolitanssijat ry:n toimittaman käyttöselvityksen mukaan soveltavan liikunnan kohdeavutsuksella tuetussa toiminnassa myöntämiskriteerit eivät ole täyttyneet, joten oikaisuvaatimus ei anna aihetta harkita aikaisempaa päätöstä.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään hylätä Uudenmaan pyörätuolitanssijat ry:n oikaisuvaatimus kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan päätöksestä 21.10.2025 § 19 edellä mainituin perustein.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)