Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 8.12.2025

Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntäminen vuodelle 2025 / V-MK

  • Diaarinumero: VD/8/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus oikeuttaa tuetun toiminnan osalta liikuntatilojen maksuttomiin käyttövuoroihin liikunnan palvelualueen myöntämillä käyttövuoroilla. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon menokohdalla oleva määräraha ja ennakoitu tarpeen määrä. Liikunnan palvelualueen vuoden 2025 talousarviossa harrasteliikunnan kohdeavustuksiin on varattu 327 743 euroa. Avustusta on haettava viimeistään 21 vrk ennen toiminnan aloittamista avustusten sähköisen hakujärjestelmän kautta.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään a) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€) ja maksuton tilankäyttö ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  Maakulta ry, 125 euroa, Tyttöjen jumppa 22.11.–27.12.2025, (haettu avustus 185 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Onkod Nuoriso ry, 1 050 euroa, Lasten ja vanhemmat lajikokeilu 14.9.–31.12.2025, (haettu avustus 2 115 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa Liikkeelle ry, 1 770 euroa, Lasten avoin liikuntakerho 31.8.–28.12.2025, (haettu avustus 2 700 euroa ja maksuton tilankäyttö) b) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta maksuttomana tilankäyttönä ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  Korson eläkeläiset ry, maksuton tilankäyttö, Kuntosaliharjoittelu 2.12.–31.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Tikkurilan taitoluisteluklubi ry, maksuton tilankäyttö, Helmi-luistelukoulu 7.–28.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Päiväkummun pesis ry, maksuton tilankäyttö, Junnupesis Myyrmäessä 23.11.2025 ja 7.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) c) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaminen edellyttää harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvityksen tekemistä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa päätöksessä määritetyn toiminnan ajankohdan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuksen päätös on tehty toiminnan päätymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Ellei käyttöselvitystä tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. d) ilmoittaa, avustuksen saajille, että mikäli päätös sisältää oikeuden maksuttomiin käyttövuoroihin, tulee hakijan toimittaa avustuspäätös tilavarausyksikön ([poistettu]) tietoon uusia käyttövuoroja varatessa sekä jo myönnettyjen vuorojen muuttamiseksi maksuttomiksi e) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksella tuettu harrastustoiminta tulee kirjata Vantaan harrastuskalenteri-verkkopalveluun (https://harrastukset.vantaa.fi) ja avustuksella tuetut yksittäiset tapahtumat ja leirit Vantaan tapahtumakalenteriin (https://tapahtumat.vantaa.fi). Tarkemmat ohjeet pakollisiin ilmoitettaviin tietoihin löytyy liikunnan palvelualueen nettisivuilta (https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-japaatoksenteko/talous-ja-strategia/avustukset-ja-apurahat/liikunta-avustukset) f) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu ilmoittamaan välittömästi mahdollisista toimintaa koskevista muutoksista avustuksen myöntäjälle g) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu raportointeihin h) ilmoittaa avustuksen saajalle, että myönnetystä harrasteliikunnan kohdeavustuksesta korkeintaan 75 % voidaan maksaa ennakkona sitoumusta vastaan

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)