Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 10.11.2025

Taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2025 avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/23/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta myöntää hakemuksesta avustuksia yhteisöille ja ryhmille taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen Vantaalla. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys kaksi kuukautta tapahtuman ja / tai tilaisuuden päättymisestä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, tilityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli tilitystä tai selvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 22.1.2024 § 9 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Mamia Companyn tuki ry:lle, 10 000 euroa VanDance -festivaali 30.8.2025 Vantaan Myyrmäen eri kaupunkitiloissa Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 20.1.2025 § 11 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Myyrmäen Lobbyn tuki ry:lle, 7 000 euroa Myyr York Rhythmn & Jazz -festivaali 2025 Vantaan Kesälava ja Myyr York Park - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:lle, 10 000 euroa Koisorock 16.8.2025 Koisotalo Johansin tila Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 8.4.2025 § 13 myöntänyt seuraavat taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: - Shadow Room ry:lle, 3 700 euroa Varjo Klubi 30.8.2025 Skenesalissa, Myyrmäessä - Suomen Rullalautaliitto ry:lle, 8 000 euroa Vantaa skate festival -tapahtuma 8.-9.8.2025 Myyrmäen skeittipuistossa (MEK-avustus) - Vantaa-Seura-Vandasällskapet, 8 000 euroa Helsingan keskiaikapäivä 9.8.2025 Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 16.9.2025 § 14 myöntänyt seuraavan taide- ja kulttuuritapahtumien avustuksen: - Myyrmäki-Seura ry:lle 7 000 euroa ja lisäksi MEK-rahoista 1 070 euroa Why So Myrtsi – Myyrmäen oma Taiteiden yö -tapahtuma 21.8.2025

Kulttuurijohtajan esitys

Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2025 taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksen käyttöselvitykset: - Mamia Companyn tuki ry 10 000 euroa - Myyrmäen Lobbyn tuki ry 7 000 euroa - Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry 10 000 euroa - Shadow Room ry 3 700 euroa - Suomen Rullalautaliitto ry 8 000 euroa (MEK-avustus) - Vantaa-Seura-Vandasällskapet 8 000 euroa - Myyrmäki-Seura ry 7 000 euroa ja MEK-rahoista 1 070 euroa

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)