Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 21.10.2025

Taide- ja kulttuuritapahtumien avustusten myöntäminen 3/2025

  • Diaarinumero: VD/24/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote hakijalle

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään Vantaalla toteutettaviin kaikille avoimiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Erityisestä syystä avustus voidaan myöntää tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen myös kaupungin alueen ulkopuolella. Vain poikkeustapauksessa avustus myönnetään yhteisölle, jolle on myönnetty myös toiminta-avustus. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden vuoden 2025 talousarviossa taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksiin on varattu 130 145 euroa. Tapahtuma-avustushakemukset tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta käsittelee tapahtuma-avustushakemukset tammikuun, huhtikuun ja syyskuun kokouksissa. Vivace-kuoroyhdistys ry on jättänyt paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustushakemuksen Vivacen lapsi- ja nuorisokuoron Mulle Tärkee -sävellyksen “Uimassa” julkistustilaisuuteen 10.10.2025 Länsimäen koululla. Hakemus on siirretty kulttuuri- ja kirjastopalveluille valmisteltavaksi, koska tapahtuma kuuluu tuon palvelualueen avustettavaan toimintaan. Tästä siirrosta johtuen hakemus ei ehtinyt syyskuun lautakunnan kokoukseen päätettäväksi. Yhdistys hakee tapahtumaan 2 300 euroa.

Vs. kulttuurijohtajan esitys

Päätetään myöntää taide- ja kulttuuritapahtuma-avustusta Vivace-kuoroyhdistys ry:lle 900 euroa

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)