Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 21.10.2025

Kaupungin edustajan nimeäminen Kuvataidekoulujen Liitto ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen 2025

  • Diaarinumero: VD/6789/00.00.01.02/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Tarkastettiin ja hyväksyttiin pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Täytäntöönpano: Elinikäisen oppimisen palvelualue

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää hallintosäännön 8 luvun 4 §:n 3 momentin - 4 kohdan mukaan jäsenten ja tilintarkastajien nimeämisestä yksityisoikeudellisiin yhteisöihin, kun kaupungilla on siihen oikeus; - 5 kohdan mukaan edustajien nimeämisestä ja menettelyohjeiden antamisesta kuntayhtymien, yhteisöjen ja muiden oikeushenkilöiden yhtiökokouksiin ja muihin kokouksiin, toimituksiin ja tilaisuuksiin, joissa kaupungin etua on valvottava, ellei toisin ole määrätty, samoin kuin osakkeenomistajalle tai muulle omistajalle kuuluvan päätösvallan käyttämisestä, kun päätös tehdään yhtiökokousta tai muuta kokousta pitämättä. Konsernijaosto voi hallintosäännön 8 luvun 8 §:n mukaan siirtää sille määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Konsernijaosto on päätöksellään 26.8.2025 § 9 ja 30.9.2025 § 11 siirtänyt hallintosäännön 8 luvun 4 §:n 3 momentin 4 ja 5 kohtien mukaisen päätösvallan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnalle sille määritettyjen yhteisöjen ja verkostojen osalta. Vantaan kuvataidekoulu on jäsen Kuvataidekoulujen liitossa. Kyseessä on valtakunnallinen taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden oppilaitosten etujärjestö, joka on perustettu 1982. Liittoon kuuluu 64 jäsenyhteisöä, jotka antavat opetussuunnitelmaperusteista taiteen perusopetusta (TPO) kuvataiteessa, käsityössä, arkkitehtuurissa ja mediataiteissa sekä tarjoavat harrastustoimintaa lasten, nuorten ja aikuisten vapaa-aikaan. Liiton ydintehtäviä ovat visuaalisten taiteiden TPO:n ja taidekasvatustoiminnan laaja-alainen kehittäminen, näkyvyys, verkostoituminen ja edunvalvonta. Liiton varsinaiseksi jäseneksi voi hakea oikeuskelpoinen yhteisö, joka ylläpitää kuvataidekoulua, tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka vastaa jonkin visuaalisen taiteenalan opetuksesta ja jonka opetussuunnitelma pohjautuu Opetushallituksen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin, jonka opetuskunta on pätevää ja talous on asianmukaisesti hoidettu. Hallituksen jäseniksi kelpoisia ovat varsinaisten jäsenyhteisöjen johtokuntien ja hallitusten jäsenet, rehtorit, apulaisrehtorit tai muut toiminnasta vastaavat henkilöt. Kuvataidekoulujen liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään 6.11.2025 klo 12.00 etäkokouksena Zoom-sovelluksella. Kokouksessa käsitellään vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä hallituksen jäsenten ja varajäsenten vaali ja päätetään jäsenmaksun suuruudesta ja sen maksuperusteista.

Elinikäisen oppimisen palvelualuejohtajan esitys

Päätetään a) nimetä Vantaan kaupungin edustajaksi Vantaan kuvataidekoulun rehtori Juha Saari sekä varalle johtava opettaja Marja Juutinen ja oikeuttaa heidät käyttämään Vantaan kaupungin puhe- ja äänivaltaa kokouksessa, b) todeta, ettei valitulle ole tarpeen antaa menettelytapaohjeita sääntömääräistä vuosikokouspäivää varten, c) tarkastaa ja hyväksyä kokouksen pöytäkirja tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)