Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 21.10.2025

Harrasteliikunnan kohdeavustusten vuoden 2025 käyttöselvitysten hyväksyminen / V-MK

  • Diaarinumero: VD/8/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus maksetaan toteutuneen toiminnan perusteella annettua käyttöselvitystä vastaan. Käyttöselvitys tulee tehdä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään yhden kuukauden kuluessa tuetun toiminnan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuspäätös on tehty toiminnan päättymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Lautakunta hyväksyy käyttöselvityksen ja tuki maksetaan päätöksen saatua lainvoiman. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksissa 11.2.2025 § 13, 17.3.2025 § 9 ja 5.5.2025 § 22.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään hyväksyä vuoden 2025 harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset: - Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, IVY:n futsal-ryhmä aikuiset, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö) - Onkod Nuoriso ry, 1 537,5 euroa, Onkod ulkoliikunta Myyrmäen alueella ryhmä 1, (myönnetty avustus 1 800 euroa) - Onkod Nuoriso ry, 1 050 euroa, Onkod ulkoliikunta Pähkinärinteen alueella ryhmä 4, (myönnetty avustus 1 800 euroa) - Onkod Nuoriso ry, 1 725 euroa, Onkod ulkoliikunta Kivistön alueella ryhmä 2, (myönnetty avustus 1 800 euroa) - Onkod Nuoriso ry, 1 762,5 euroa, Onkod ulkoliikunta Pähkinärinteen alueella ryhmä 3, (myönnetty avustus 1 800 euroa) - Rekolan Raikas ry, 111,80 euroa, Kunnon Puistojumppa, (myönnetty avustus 275 euroa) - Somfin yhteisö ry, 2 340 euroa, Kesäfutis Länsimäki, (myönnetty avustus 2 340 euroa) - Somfin yhteisö ry, 2 340 euroa, Kesäfutistoiminta Myyrmäki, (myönnetty avustus 2 340 euroa) - Vantaan Salamat ry, 214,50 euroa ja maksuton tilankäyttö, Tuu mukaan yleisurheiluun, (myönnetty avustus 286 euroa ja maksuton tilankäyttö)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)