Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 16.9.2025
Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Eläkeliiton Vantaan yhdistys ry hakee 720 euroa Kekrijuhlan järjestämiseen 21.10.2025. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 420 euroa, tarjoilukuluista 460 euroa ja koristelutarvikkeista 50 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 50 henkilöä. Avustusta ei esitetä, koska yhdistys saa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminta-avustusta ja tämän toiminnan voidaan katsoa kuuluvan toimintaavustuksella avustettaviin toimintoihin. Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat ry hakee 500 euroa Vanhusten viikon yhteislaulutilaisuuden järjestämiseen 6.10.2025. Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan ja kahvitellaan yhdessä yhdistyksen Kajauttajat-kuoron johdolla. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 150 euroa, tarjoilukuluista 150 euroa, tiedotuskuluista 150 euroa ja matkakuluista 50 euroa. Arvioitu osallistujamäärä 100 henkilöä. Avustusta esitetään 500 euroa. Asolan Vapaaehtoinen Palokunta r.y. hakee 1 000 euroa Päivä Paloasemalla 2025 -tapahtuman järjestämiseen 22.11.2025. Tapahtumassa esitellään Asolan VPK:n toimintaa, paloautoja ja -kalustoa. Tehtävärasteilla opitaan tärkeitä paloturvallisuustaitoja. Palovaroitinrastilla käydään läpi varoittimen huolto ja koekäyttö. Tapahtumassa järjestetään myös rasvapalonäytöksiä. Kustannukset koostuvat tarjoilukuluista 550 euroa ja muista kuluista, joita ovat muun muassa ruokailu- ja hygieniatarvikkeet 600 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 900 henkilöä. Avustusta esitetään 1 000 euroa. Tammenlehvän Vantaan perinnetoimikunta hakee 1 000 euroa Tixibandin soitannollisen iltapäiväkonsertin toteuttamiseen 18.10.2025 Viertolan koululla. Konsertissa esitetään sota-ajan lauluja ja uudempaa puhallinorkesterimusiikkia sekä tapahtumassa on myös yhteislaulua. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 1 000 euroa, tarjoilukuluista 500 euroa, matkakuluista 300 euroa ja muista kuluista 100 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 160 henkilöä. Avustusta esitetään 1 000 euroa, josta tarjoilukulujen osuus voi olla enintään 2 euroa osallistujaa kohden. Lions Club Vantaa Länsi ry hakee 950 euroa lasten Jellonajuoksutapahtuman järjestämiseen 6.9.2025 Lammaslammella. Juoksutapahtuma on koko perheen yhteistapahtuma, jossa kisaillaan eri ikäisten sarjoissa. Myös aikuisille on oma sarja. Kustannukset koostuvat toimintakuluista 300 euroa, tiedotuskuluista 500 euroa ja muista kuluista 150 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 175 henkilöä. Avustusta esitetään 500 euroa. Sinaan ry hakee 7132,50 euroa Discover Vantaa – Monikulttuurin juhla, Iska Warran järjestämiseen 4.10.2025. Discover Vantaa – Monikulttuurin juhla, Iska Warran on maksuton ja kaikille avoin kulttuuritapahtuma, joka tuo Vantaalle valtakunnallisen Iska Warran -tapahtumasarjan seuraavan kierroksen. Tapahtumassa yhdistyvät musiikki, tanssi, kulttuuri ja yhdessäolo, tarjoten elämyksiä sekä mahdollisuuden kohtaamiseen. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 3 000 euroa, toimintakuluista 350 euroa, tarjoilukuluista 1 500 euroa, matkakuluista 100 euroa ja tilavuokrasta 1 882,50 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 190 henkilöä. Haettava avustus ei ole paikallisen kansalaistoiminnan myöntämisperiaatteissa tarkoitettu asukastapahtuma, kyläjuhla tai yhteisöllisyyttä edistävä innovatiivinen hanke. Vantaan reserviläisjärjestöjen ja maanpuolustusjärjestöjen yhteistyötoimikunta (YTT) hakee 2 000 euroa Itsenäisyyspäiväjuhlien järjestämiseen Martinlaakson koululla 6.12.2025. Ohjelma sisältää musiikkiesityksiä, kaupunginjohtajan juhlapuheen sekä kahvituksen. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 1 850 euroa, toimintakuluista 580 euroa, tiedotuskuluista 1 200 euroa, matkakuluista 100 euroa, muista kuluista 700 euroa ja vuokrakuluista 250 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 300 henkilöä. Avustusta haetaan esiintymispalkkioihin ja naulakoiden hankintaan. Avustusta esitetään 1 500 euroa.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään a) myöntää seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustukset: - Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat ry 500 euroa - Asolan Vapaaehtoinen Palokunta r.y. 1 000 euroa - Tammenlehvän Vantaan perinnetoimikunta 1 000 euroa - Lions Club Vantaa Länsi ry 500 euroa - Vantaan reserviläisjärjestöjen ja maanpuolustusjärjestöjen yhteistyötoimikunta (YTT) 1 500 euroa b) olla myöntämättä paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta: - Eläkeliiton Vantaan yhdistys ry:lle - Sinaan ry:lle c) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin
Käsittely
Merkittiin, että lautakunnan puheenjohtaja Lauri Kaira sekä kaupunginhallituksen edustaja Abdi Faysal poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yleislausekejääviys.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)