Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 16.9.2025
Harrasteliikunnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2025 / V-MK
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote hakijoille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus oikeuttaa tuetun toiminnan osalta liikuntatilojen maksuttomiin käyttövuoroihin liikunnan palvelualueen myöntämillä käyttövuoroilla. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon menokohdalla oleva määräraha ja ennakoitu tarpeen määrä. Liikunnan palvelualueen vuoden 2025 talousarviossa harrasteliikunnan kohdeavustuksiin on varattu 327 743 euroa. Avustusta on haettava viimeistään 21 vrk ennen toiminnan aloittamista avustusten sähköisen hakujärjestelmän kautta.
Liikuntajohtajan esitys
Päätetään a) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€) ja maksuton tilankäyttö ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa: Dreamchasers ry, 800 euroa, Tyttöjen urheilu 10.9.-27.12.2025, (haettu avustus 2 660 euroa ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, 480 euroa, Koripalloryhmä tytöt 17.9.-17.12.2025, (haettu avustus 741 euroa ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, 480 euroa, Salibandyryhmä naisille 20.9.-20.12.2025, (haettu avustus 741 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sahan-seura ry, 1 690 euroa, Tyttöjen liikuntakerho avoin 30.8.-27.12.2025, (haettu avustus 5 100 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sporttia kaikille ry, 300 euroa, Keimolanmäen lisäpeuhat 20.9.-20.12.2025, (haettu avustus 1 216 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sporttia kaikille ry, 700 euroa, miniperhepeuhat 3.9.–21.12.2025, (haettu avustus 2 128 euroa ja maksuton tilankäyttö) b) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€): Itä-Hakkilan eläkkeensaajat ry, 250 euroa, Tuolijumppa 11.9.-27.11.2025, (haettu avustus 500 euroa) Sahan-seura ry, 400 euroa, Naisten avoin tanssiliikunta 5.9.-19.12.2025, (haettu avustus 400 euroa) Vantaan Salamat ry, 250 euroa, Lasten iltapäivätoiminta ”Simonkylän salamat” 9.9.- 7.10.2025, (haettu avustus 250 euroa) c) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta maksuttomana tilankäyttönä ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa: Dreamchasers ry, maksuton tilankäyttö, Nuorten liikunta - futsal ja koripallo 9.9.- 27.12.2025, (haettu avustus 1 900 euroa ja maksuton tilankäyttö) Dreamchasers ry, maksuton tilankäyttö, Nuorten liikunta 9.9.-28.12.2025, (haettu avustus 1 900 euroa ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, Futsal ryhmä nuorille aikuisille Rajakylä 20.9.-27.12.2025, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, Futsal ryhmä nuorille aikuisille Länsimäki 21.9.-14.12.2025, (haettu avustus 494 ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, Futsal ryhmä pojat alle 18v. Rajakylä 19.9.-19.12.2025, (haettu avustus 494 ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, Futsal-ryhmä nuoret aikuiset Havukoski 19.9.-19.12.2025, (haettu avustus 988 euroa ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, Futsal-ryhmä, pojat alle 18 v. Koivukylä 14.9.-28.12.2025, (haettu avustus 912 euroa ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö ry, maksuton tilankäyttö, koripalloryhmä, pojat alle 18v. Koivukylä 14.9.-28.12.2025, (haettu avustus 608 euroa ja maksuton tilankäyttö) Itä-Vantaan yhteisö, maksuton tilankäyttö, Futsal ryhmä pojat alle 18v. Länsimäki 20.9.-13.12.2025, (haettu avustus 456 euroa ja maksuton tilankäyttö) Korson Kaiku ry, maksuton tilankäyttö, senioriliikunta - kuntosalibandy 2.10.- 18.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) Korson Kaiku ry, maksuton tilankäyttö, senioriliikunta - yleisurheilu 26.10.-28.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) Korson Kaiku ry, maksuton tilankäyttö, Mummojumppa 11.9.-18.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) Onkod Nuoriso ry, maksuton tilankäyttö, lasten ja vanhemmat lajikokeilu 14.9.- 31.12.2025, (haettu avustus 2 115 euroa ja maksuton tilankäyttö) Onkod Nuoriso ry, maksuton tilankäyttö, Futsal ryhmä 1. 14.9.-31.12.2025, (haettu avustus 1 297,50 euroa ja maksuton tilankäyttö) Onkod Nuoriso ry, maksuton tilankäyttö, Futsal ryhmä 2. 14.9.-31.12.2025, (haettu avustus 1 287,50 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, Avoin liikuntakerho 7.9.-28.12.2025, (haettu avustus 850 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, Avoin pallopelit – Veromäen alue 7.9.- 28.12.2025, (haettu avustus 425 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, Futsalkerho Kartanonkoski 30.8.-27.12.2025, (haettu avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, Futsal-kerhot Vehkala 6.9.-27.12.2025, (haettu avustus 1 500 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, Nuorten avoin palloilukerhot Vantaankoski, 29.8.-28.12.2025, (haettu avustus 5 100 euroa ja maksuton tilankäyttö) Sahan-seura ry, maksuton tilankäyttö, Nuorten avoin palloilukerhot Kivistö 30.8.- 21.12.2025, (haettu avustus 3 200 euroa ja maksuton tilankäyttö) Tikkurilan Kajastus ry, maksuton tilankäyttö, Lasten painonostokoulu 2.9.-16.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) Tusmo ry, maksuton tilankäyttö, Futsal-kerho kaikille lapsille ja nuorille Uomarinne 1.9.-31.12.2025, (haettu avustus 2 150 euroa ja maksuton tilankäyttö) Tusmo ry, maksuton tilankäyttö, Futsal-kerho kaikille lapsille ja nuorille Kilteri 1.9.- 31.12.2025, (haettu avustus 2 150 euroa ja maksuton tilankäyttö) Tusmo ry, maksuton tilankäyttö, Futsal-kerho kaikille lapsille ja nuorille Pähkinärinne 1.9.-31.12.2025, (haettu avustus 838 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Hakunilan alueen lasten ja varhaisnuorten liikuntakerhot 6.9.-21.12.2025, (haettu avustus 5 625 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Hakunilan alueen nuorten liikuntakerho 31.8.-21.12.2025, (haettu avustus 1 600 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Kivistön alueen futsalkerhot 29.8.- 12.12.2025, (haettu avustus 3 309 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Lasten avoin liikuntakerho 31.8.-28.12.2025, (haettu avustus 2 700 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Länsimäen alueen avoin palloilukerho 29.8.- 14.12.2025, (haettu avustus 1 550 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Martinlaakson nuorten Futsal 30.8.- 27.12.2025, (haettu avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Myrtsin alueen nuorten liikuntakerho 6.9.- 27.12.2025, (haettu avustus 3 400 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaa Liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Yhdessä harrasteturnaus lapsille ja nuorille 29.8.-12.12, (haettu avustus 1 500 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Länsimäen nuoret 30.8.- 27.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) Vatado ry, maksuton tilankäyttö, Perheliikunta ja alle 18-vuotiaiden urheilua 2.9.- 18.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) d) olla myöntämättä harrasteliikunnan kohdeavustusta: Itä-Vantaan yhteisö ry, Futsal-ryhmä miehet Havukoski 21.9.-21.12.2025, (haettu avustus 532 euroa ja maksuton tilankäyttö), kohderyhmän (aikuiset) ja määrärahan loppumisen vuoksi Korson Kaiku ry, Kuntolentopallo 8.9.-18.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö), kohderyhmän (aikuiset) ja määrärahan loppumisen vuoksi Onkod Nuoriso ry, Ulkoliikuntaryhmä 2 Kivistön alue 14.9.-31.12.2025, (haettu avustus 2 020 euroa), määrärahan loppumisen vuoksi Onkod Nuoriso ry, Ulkoliikuntaryhmä 3 Pähkinärinteen alue 14.9.-31.12.2025, (haettu avustus 2 145 euroa), määrärahan loppumisen vuoksi Onkod Nuoriso ry, Ulkoliikuntaryhmä 4 Myyrmäen alue 14.9.-31.12.2025, (haettu avustus 2 045 euroa), määrärahan loppumisen vuoksi Onkod Nuoriso ry, Ulkoliikuntaryhmä Myyrmäen alue 14.9.-31.12.2025, (haettu avustus 2 335 euroa), määrärahan loppumisen vuoksi Sahan-seura ry, Aikuisten avoin palloilukerho 31.8.-14.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö), kohderyhmän (aikuiset) ja määränrahan loppumisen vuoksi Vantaa Liikkeelle ry, Avoin liikuntakeho aikuisille 4.9.-11.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö), kohderyhmän (aikuiset) ja määrärahan loppumisen vuoksi Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, Lehtikuusen miehet futsal 30.8.-27.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö), kohderyhmän (aikuiset) ja määränrahan loppumisen vuoksi Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, seniori futsal Länsimäki 27.8.-24.12.2025, (haettu avustus maksuton tilankäyttö), kohderyhmän (aikuiset) ja määrärahan loppumisen vuoksi e) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaminen edellyttää harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvityksen tekemistä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa päätöksessä määritetyn toiminnan ajankohdan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuksen päätös on tehty toiminnan päätymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Ellei käyttöselvitystä tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. f) ilmoittaa, avustuksen saajille, että mikäli päätös sisältää oikeuden maksuttomiin käyttövuoroihin, tulee hakijan toimittaa avustuspäätös tilavarausyksikön ([poistettu]) tietoon uusia käyttövuoroja varatessa sekä jo myönnettyjen vuorojen muuttamiseksi maksuttomiksi g) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksella tuettu harrastustoiminta tulee kirjata Vantaan harrastuskalenteri-verkkopalveluun (https://harrastukset.vantaa.fi) ja avustuksella tuetut yksittäiset tapahtumat ja leirit Vantaan tapahtumakalenteriin (https://tapahtumat.vantaa.fi). Tarkemmat ohjeet pakollisiin ilmoitettaviin tietoihin löytyy liikunnan palvelualueen nettisivuilta (https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-japaatoksenteko/talous-ja-strategia/avustukset-ja-apurahat/liikunta-avustukset) h) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu ilmoittamaan välittömästi mahdollisista toimintaa koskevista muutoksista avustuksen myöntäjälle i) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu raportointeihin j) ilmoittaa avustuksen saajalle, että myönnetystä harrasteliikunnan kohdeavustuksesta korkeintaan 75 % voidaan maksaa ennakkona sitoumusta vastaan
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)