Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 16.9.2025
Harrasteliikunnan kohdeavustuksen vuoden 2025 käyttöselvitysten hyväksyminen / V-MK
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote yhdistyksille
Asiakirjan teksti
Perustelut
V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus maksetaan toteutuneen toiminnan perusteella annettua käyttöselvitystä vastaan. Käyttöselvitys tulee tehdä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään yhden kuukauden kuluessa tuetun toiminnan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuspäätös on tehty toiminnan päättymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Lautakunta hyväksyy käyttöselvityksen ja tuki maksetaan päätöksen saatua lainvoiman. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksissa 8.4.2025 § 20, 5.5.2025 § 22 ja 9.6.2025 § 15.
Liikuntajohtajan esitys
Päätetään hyväksyä vuoden 2025 harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset: - HELride Collective ry, 5 600 euroa ja maksuton tilankäyttö, Ilmainen skeittikoulu Myyrmäki ja Ilola, (myönnetty avustus 5 600 euroa ja maksuton tilankäyttö, josta 2 800 euroa MEK-avustusta ja 2 800 euroa harrasteliikunnan kohdeavustusta) - Vantaa liikkeelle ry, maksuton tilankäyttö, Yhdessä-harrasteturnaus, (myönnetty avustus maksuton tilankäyttö) - Vantaa liikkeelle ry, 4 050 euroa, Moni-kesäliikuntatoiminta Myyrmäki, (myönnetty avustus 4 050 euroa MEK) - Vantaa liikkeelle ry, 5 400 euroa, Moni-kesäliikuntatoiminta Hakunila, (myönnetty avustus 5 400 euroa MEK)
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)