Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 16.9.2025
Seniori-ikäisille suunnattujen taide- ja kulttuuritapahtumien avustusten myöntäminen 3/2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden palvelualue - ote hakijalle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden seniori-ikäisille suunnattujen taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään Vantaalla toteutettaviin kaikille avoimiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Erityisestä syystä avustus voidaan myöntää tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen myös kaupungin alueen ulkopuolella. Vain poikkeustapauksessa avustus myönnetään yhteisölle, jolle on myönnetty myös toiminta-avustus. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden vuoden 2025 talousarviossa seniori-ikäisille suunnattujen taide- ja kulttuuritapahtumien -avustuksiin on varattu 6 600 euroa, josta on jaettu tammikuun ja huhtikuun kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksissa 3600 euroa. Tapahtumaavustushakemukset tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja viimeistään 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta käsittelee tapahtumaavustushakemukset tammikuun, huhtikuun ja syyskuun kokouksissaan. Avustushakemuksia jätettiin 7 kappaletta, niiden yhteissumma oli 15 970 euroa. Avustushakemuksen ovat jättäneet seuraavat yhdistykset ja toimintaryhmät: -Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry, 720 € Vanhustenviikon musiikkitilaisuuteen Hakunilan kirkossa 9.10.2025 -NELEAM-tuki ry 3 000 €, Beniniläisen New Legend ryhmän esiintymiseen vantaalaisiin vanhusten yksiköihin 14.7.-14.9.2025 -Säilättäret ry, 4 500 € Läpi kesäillan valssin -esityksiin syksyllä 2025 -Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat ry, 750 € Kajauttajat-kuoron esiintymiset vantaalaisissa vanhuspalveluyksiköissä 6.9.- 22.12.2025 -Trio Zorbas 1 500 €, konserttisarjaan vantaalaisiin senioritaloihin -Toimintaryhmä Karoliina Loimaala 4 000 € ”Värinä” esitykseen, joka yhdistää livemusiikkia, runoutta ja tanssia, Vantaan seudun palvelu- ja hoitokoteihin 9.6.-20.6.2025 -Toimintaryhmä Marjut Salonen 1 500 € Muistoja ja kesämieltä ikivihreillä sävelillä konsertteihin vantaalaisiin seniori- ja palvelutaloihin 1.7.-31.12.2025
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään a) myöntää Seniori-ikäisille suunnattujen taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset seuraaville yhdistyksille: - Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry 500 € - Säilättäret ry 2 000 € - Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat ry 500 € b) olla myöntämättä -NELEAM-tuki ry (ei myöntöä jaettavissa olevan määrärahan vähäisyyden vuoksi) -Toimintaryhmä Karoliina Loimaala (ei myöntöä jaettavissa olevan määrärahan vähäisyyden vuoksi) -Toimintaryhmä Marjut Saloselle (ei myöntöä jaettavissa olevan määrärahan vähäisyyden vuoksi) -Trio Zorbas (työryhmä on saanut jo tänä vuonna avustuksia konserttisarjoihin)
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)