Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 16.9.2025
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan toimitila- ja julkisen käyttötalouden investoinnit vuosille 2026–2035
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan investointiohjelma perustuu toimialojen vuosittain tarkentamiin investointiesityksiin. Esitysten taustalla on palvelukohtainen palveluverkkotarkastelu, jossa tilatarpeet syntyvät palvelu- ja väestörakenteiden muuttuessa. Ohjelma vuosille 2026–2035 on sovitettu kaupunginhallituksen 2.6.2025 § 27 hyväksymän investointikehyksen mukaiseksi. Toimialojen esityksistä koottua ohjelmaa on käsitelty taloussuunnittelun vetämissä workshop-istunnoissa. Lopullinen virkamiesesitys 10-vuotisohjelmaksi on syntynyt kaupunginjohtajan vetämässä hankejohtoryhmässä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan investointiesitykset johtuvat kaupungin poikkeuksellisen voimakkaasta kasvusta, joka edellyttää uusien palvelurakennusten rakentamisesta sekä uusille että tiivistyville asuinalueille. Lisäksi usean toimitilan korjausrakentamisen tarve on kasvanut ja kumuloituu nyt lähivuosina, johtuen mm. kiinteistöjen ylläpidon mukaisen elinkaarikorjausten ja aiempien vuosien matalan investointitason aiheuttamista tarpeista. Taloussuunnitelmakaudella 2026–2029 valmistuvia uudisrakennushankkeita ovat Elmon uimahalli vuonna 2027 ja Elmon urheilupuiston huoltorakennus, Ojahaan yhtenäiskoulun liikuntahalli ja Tikkurilan urheilupuiston kenttien katsomo ja huoltotilat vuonna 2028 ja Muuran (Aviapoliksen) yhtenäiskoulun liikuntahalli, Hakunilan urheilupuiston tapahtuma- ja varastotila, Kuusijärven huoltorakennus ja Myyrmäen urheilutalon uimahallin laajennus vuonna 2029. Konserniyhtiö VTK:n toteutettavaksi on suunniteltu Leppäkorven (ent. Koillis-Vantaan) liikuntahalli vuonna 2026, Myyrmäen Oivallusten talo (ent. Myyrmäen Opistotalo) ja Tikkurilan oppilaitoskampukselle (ent. Tikkurilan osaamiskampus) sijoittuvat Vantaan Aikuisopiston ja aikuisten perusopetuksen tilat vuonna 2028. Myöhemmillä suunnitelmavuosilla 2030–2035 valmistuvia uudisrakentamisen hankkeita ovat Keimolanmäen koulun lähiliikuntapaikka, Kuusijärven yrittäjien tilat ja vuokravälinerakennus sekä Myyrmäen Elämystentalo (ent. Myyrmäen kaupunkikulttuuritalo). Konserniyhtiö VTK:n toteutettavaksi on suunniteltu Tikkurilan liikuntahalli, Koillis-Vantaan liikuntahalli 2, Keimolanmäen koulun liikuntahalli ja Hakunilan / Kaskelan liikuntahalli. Merkittävimmät taloussuunnitelmakaudella 2026–2029 toteutettavat korjausrakentamishankkeet ovat Tikkurilan kulttuuri- ja kirjastotalon muutokset ja perusparannus sekä Myyrmäen urheilutalon uimahallin peruskorjaus. Julkisen käyttöomaisuuden investointiohjelmaan (kunnallistekniikan investointiohjelma) on varattu vuosittainen määräraha urheilu- ja virkistysalueiden kehittämiselle. Taloussuunnitelmakaudella 2026– 2029 merkittävimpiä kehitettäviä kohteita ovat Kaivokselan kenttä ja kuntoportaat, Aerolankenttä, Martinlaakson urheilupuiston tekojää, Tikkurilan urheilupuisto, Elmon urheilupuisto.
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan toimitilaesitykset sisällytetään vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja vuosien 2027‒2029 investointisuunnitelmaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan päätösesityksen mukaisesti.
Liitteet
- Vantaan kaupunki toimitilojen investointiohjelma 2026–2035 luonnos
- Vantaan kaupunki kunnallistekniikan investointiohjelma 2026–2029 luonnos
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)