Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 18.8.2025
Nuorisovaltuuston edustajan läsnäolo- ja puheoikeus kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksissa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Tarkastettiin ja hyväksyttiin pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Täytäntöönpano: Yhteiset palvelut
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 17 luvun 10 §:n mukaan nuorisovaltuuston valitsemalla edustajalla on toimielimen kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Muiden, kuin pykälässä mainittujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin tai toimielimen asettanut taho. Kuntalain mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittävää. Vantaalla nuorisovaltuusto on voinut nimetä edustajansa kaupunginvaltuuston kokouksiin sekä muihin toimielimiin tarkastuslautakuntaa sekä keskusvaalilautakuntaa lukuun ottamatta ja nuorisovaltuuston edustajilla on ollut toimielimissä läsnäolo- ja puheoikeus. Vantaan nuorisovaltuustolla on ollut edustaja vapaa-ajan lautakunnassa vuodesta 2012 alkaen. Nuorisovaltuusto valitsee uudet lautakuntaedustajat kahden vuoden välein. Kaupunkikulttuurilautakunta on kokouksessaan 22.9.2021 § 7 päättänyt myöntää nuorisovaltuuston kulloinkin valitsemalle edustajalle ja hänen ollessaan estyneenä varaedustajalle läsnäolo- ja puheoikeus kaupunkikulttuurilautakunnan kokouksiin ja todennut, että nuorisovaltuuston edustajalla ei ole oikeutta olla läsnä tilanteissa, joissa käsitellään salassa pidettäviä asioita. Silloisen lautakunnan toimikauden päätyttyä päätös on tarpeen päivittää. Nuorisovaltuuston edustaja ei osallistu lautakunnan päätöksentekoon, joten salassa pidettävien tietojen luovuttamista nuorisovaltuuston edustajalle ei voida pitää tarpeellisena tämän toimen hoitamiseksi. Kaupunginhallituksessa sekä muissa lautakunnissa on käytössä vastaavanlainen käytäntö. Päätös on voimassa toistaiseksi tai kunnes asiasta toisin päätetään.
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) myöntää nuorisovaltuuston kulloinkin valitsemalle edustajalle ja hänen ollessaan estyneenä varaedustajalle läsnäolo- ja puheoikeus kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksiin b) todeta, että nuorisovaltuuston edustajalla ei ole oikeutta olla läsnä tilanteissa, joissa käsitellään salassa pidettäviä asioita. Tarkastetaan ja hyväksytään pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)