Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 18.8.2025

Nuorisotoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2025

  • Diaarinumero: VD/14/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Nuorisoavustusten myöntämisperiaatteiden mukaan kohdeavustus on kertaluonteinen avustus lasten tai nuorten toimintaan kohdentuvan projektin, hankkeen, leirin, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen, uusien työmuotojen kokeiluun sekä nuorten itsensä suunnittelemiin ja toteuttamiin toimintoihin, jotka tukevat nuorten omaa osallistumista ja vaikuttamista. Ukrainan kulttuurikeskus Suomessa Renascence ry hakee 16 200 euroa vantaalaisten taiteilijoiden ja lasten ja nuorten yhteisölliseen monikulttuuriseen taideprojektiin, joka keskittyy taiderehabilitaatioon ja integraation. Taideprojektissa tehdään neljän muraalin sarja Vantaalle. Muraalit toteutetaan taiteilijoiden ja lasten ja nuorten yhteistyönä. Projektissa järjestetään monumentaalisia ja katutaiteen työpajoja sekä toteutetaan taideterapeuttista toimintaa, jonka tavoitteena on lasten ja nuorten integraatio luovuuden kautta. Taideprojektin ajankohta on 1.8.-31.10.2025, ja toimintaa on lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12–16. Arvioitu osallistujamäärä on 30 henkilöä, joista 7–17-vuotiaiden osuus on 28. Kokonaiskustannukset 16 200 euroa koostuvat palkkakuluista 8 000 euroa, palveluiden ostoista 400 euroa, vuokrista 800 euroa, materiaalikuluista 6 000 euroa, matkakuluista 600 euroa ja muista kuluista 600 euroa. Nuorisotoiminnan kohdeavustusta ei esitetä, koska haettava summa on suuri suhteessa toiminnan määrään ja käytettävissä olevaan määrärahaan.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja esitys

Päätetään olla myöntämättä avustusta Ukrainan kulttuurikeskus Suomessa Renascence ry:lle

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)