Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 18.8.2025
Merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevien toimijoiden vuoden 2024 toiminta-avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote yhdistyksille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakuntakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Toiminta-avustusta myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen perustoimintaan. Toiminta-avustus hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä merkittävää yhteiskunnallista työtä tekeville toimijoille on tarkoitettu hyvinvointia ja terveyttä edistävän toiminnan järjestämisen kuluihin. Avustuksen kuluina hyväksytään kerhojen, vertaistuen, vapaaehtoistoiminnan sekä neuvonnan ja ohjauksen järjestämiseen liittyvät kulut. Avustuksella voi kattaa myös yleiskuluja kuten palkka-, vuokra tai puhelinkuluja ja toiminnan järjestämiseen liittyviä aineiston hankintakuluja. Myönnetyn avustuksen käytöstä on annettava selvitys myöntämispäätöksessä mainittuun ajankohtaan mennessä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta voi periä myönnetyn avustuksen kokonaan tai osittain takaisin, mikäli saatua avustusta ei ole käytetty myöntämispäätöksen mukaisesti tai sen käytöstä ei ole toimitettu hyväksyttävää selvitystä määräpäivään mennessä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta on 13.5.2024 § 33 myöntänyt merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevien toimijoiden toiminta-avustusta seuraaville yhdistyksille: - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 35 000 euroa, - Hyvät Tuulet ry 37 000 euroa, - Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaanpiiri ry 202 000 euroa, - Nicehearts ry 92 000 euroa, - Vantaan Icehearts ry 300 000 euroa Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan päätöksen 13.5.2024 § 33 mukaan käyttöselvitys piti palauttaa 31.5.2025 mennessä. Kaikki avustusta saaneet yhdistykset ovat antaneet hyväksyttävän selvityksen vuoden 2024 avustuksen käytöstä määräaikaan mennessä.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään hyväksyä merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevien toimijoiden vuoden 2024 toimintaavustusten käyttöselvitykset seuraavasti: - Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry 35 000 euroa, - Hyvät Tuulet ry 37 000 euroa, - Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaanpiiri ry 202 000 euroa, - Nicehearts ry 92 000 euroa, - Vantaan Icehearts ry 300 000 euroa
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)