Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 18.8.2025
Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntäminen vuodelle 2025 / V-MK
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote hakijoille
Asiakirjan teksti
Perustelut
V-MK/AA/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus oikeuttaa tuetun toiminnan osalta liikuntatilojen maksuttomiin käyttövuoroihin liikunnan palvelualueen myöntämillä käyttövuoroilla. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon menokohdalla oleva määräraha ja ennakoitu tarpeen määrä. Liikunnan palvelualueen vuoden 2025 talousarviossa harrasteliikunnan kohdeavustuksiin on varattu 327 743 euroa. Avustusta on haettava viimeistään 21 vrk ennen toiminnan aloittamista avustusten sähköisen hakujärjestelmän kautta. Viitaten päätökseen 3.12.2024 § 17, liikuntajohtajan päätöksellä liikuntatoimintaan tarkoitettujen avustusten alakohtaisesta jaosta voidaan poiketa. Näin ollen liikuntajohtajan päätöksellä soveltavan liikunnan kohdeavustuksesta siirretään rahaa harrasteliikunnan kohdeavustuksen käytettäväksi 16 796,50 euroa. Siirron jälkeen harrasteliikunnan kohdeavustusta on käytettävissä 36 612,50 euroa.
Liikuntajohtajan esitys
Päätetään a) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€) ja maksuton tilankäyttö ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa: Korson Kaiku ry, 475 euroa, Perhesäbä 1 nuorimmat 3.-4 v. 15.8.-19.12.2025, (haettu avustus 475 euroa ja maksuton tilankäyttö) Korson Kaiku ry, 475 euroa, Perhesäbä 1 nuorimmat 5.-6 v. 15.8.-19.12.2025, (haettu avustus 475 euroa ja maksuton tilankäyttö) Korson Kaiku ry, 950 euroa, Salibandykerho 13.8.-17.12.2025, (haettu avustus 1 235 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 400 euroa, Nuorten futsal Lehtikuusi 15.8.-12.12.2025, (haettu avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 1 200 euroa, Haku-nuorten futsal 16.8.-13.12.2025, (haettu avustus 1 200 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 800 euroa, Lasten liikunta Lehtikuusi, 15.8.-13.12.2025, (haettu avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 637,5 euroa, Soti lapset ja nuoret 16.8.-20.12.2025, (haettu avustus 637,5 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 425 euroa, Soti lapset ja nuoret 2, 16.8.-20.12.2025, (haettu avustus 425 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 425 euroa, Perheliikunta 3, 15.8.-19.12.2025, (haettu avustus 425 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 950 euroa, Raja-nuoret, 16.8.-27.12.2025, (haettu avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 375 euroa, Länsi-nuoret, 19.8.-9.12.2025, (haettu avustus 375 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 375 euroa, Lasten liikunta Länsimäessä, 20.8.-10.12.2025, (haettu avustus 375 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 850 euroa, Perheliikunta 2, 17.8.-14.12.2025, (haettu avustus 850 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 637,5 euroa, Futsal alle 18v. Mikkolan, 19.8.-16.12.2025, (haettu avustus 637,5 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 800 euroa, Lasten futsal Mikkola, 16.8.-13.12.2025, (haettu avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 1 400 euroa, Havu-nuoret koripallo, 16.8.-20.12.2025, (haettu avustus 1 400 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 950 euroa, Lasten liikunta Veromäessä, 16.8.-27.12.2025, (haettu avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö) Maakulta ry, 1 300 euroa, Nuorten futsal yli 16v. Veromäki, 16.8.-27.12.2025, (haettu avustus 1 300 euroa ja maksuton tilankäyttö) Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Aviapoliksen yhdistys ry, 350 euroa, Perhejumppa 12.8.–16.12. 2025, (haettu avustus 490 euroa ja maksuton tilankäyttö) Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry, Huvudstadsregionens Diabetesförening rf, 175 euroa, Vesijumppa 8.9.-15.12.2025, (haettu avustus 550 euroa ja maksuton tilankäyttö) Somfin yhteisö ry, 2 000 euroa, Pähkinärinteen koulun futsal 15.8.-28.12.2025, (haettu avustus 6 000 euroa ja maksuton tilankäyttö) Somfin yhteisö ry, 3 800 euroa, Kilterin koulun futsal-ryhmä 15.8.-28.12.2025, (haettu avustus 3 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Somfin yhteisö ry, 2 000 euroa, Futsal Lehtikuusen koulussa 15.8.-28.12.2025, (haettu avustus 3 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Somfin yhteisö ry, 1 800 euroa, Futsal Länsimäessä 13.8.-13.12.2025, (haettu avustus 4 050 euroa ja maksuton tilankäyttö) Somfin yhteisö ry, 950 euroa, Rajakylän liikuntakerho 15.8.-19.12.2025, (haettu avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö) Tikkurilan Palloseura, 1 500 euroa, TiPS harrastetoiminta Hakunila 9-12v. tytöt ja pojat, 2.9.-18.12.2025, (haettu avustus 2 000 euroa ja maksuton tilankäyttö) Tikkurila-Seura ry, 675 euroa, Tyttöjen harrastekoripallo 12–17-vuotiaat, 11.8.- 15.12.2025, (haettu avustus 1 350 euroa ja maksuton tilankäyttö) Tikkurila-Seura ry, 900 euroa, Koriskerho tytöt 2019–2020, 11.8.-16.12.2025, (haettu avustus 1 080 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5–6-vuotiaille Aurinkokivessä 2.9.-9.12.2025, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3–4-vuotiaille Aurinkokivessä 2.9.-9.12.2025, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 3–4-vuotiaille Askistossa 4.9.- 11.12.2025, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 5–6-vuotiaille Askistossa 4.9.- 11.12.2025, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 7–9-vuotiaille Askistossa 4.9.- 11.12.2025, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssi- ja leikkiliikunta 10–13-vuotiaille Askistossa 4.9.-11.12.2025, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 712,5 euroa, Koivukylän pojat 16–17 v. 16.8.- 27.12.2025, (haettu avustus 712,5 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 712,5 euroa, Rekolanmäen pojat, ryhmä 1, 16.8.- 27.12.2025, (haettu avustus 712,5 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 800 euroa, Länsimäen pojat 17–18 v. perjantaisin, 15.8.-26.12.2025, (haettu avustus 800 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 600 euroa, Länsimäen pojat 17–18 v. lauantaisin, 16.8.-27.12.2025, (haettu avustus 635,5 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 637,5 euroa, Rajakylän pojat ryhmä 1 perjantaisin, 15.8.-26.12.2025, (haettu avustus 637,5 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 750 euroa, Rajakylän tytöt ryhmä 1, 17.8.- 28.12.2025, (haettu avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö) Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 750 euroa, Rajakylän tytöt ryhmä 2, 17.8.- 28.12.2025, (haettu avustus 750 euroa ja maksuton tilankäyttö) Venom ry, 100 euroa, Avoimet harjoitukset U16 pojat, 17.8.2025, (haettu avustus 229,99 euroa ja maksuton tilankäyttö) Venom ry, 100 euroa, Avoimet harjoitukset U14-15 tytöt, 17.8.2025, (haettu avustus 229,99 euroa ja maksuton tilankäyttö) Venom ry, 100 euroa, Avoimet harjoitukset U16 pojat, 31.8.2025, (haettu avustus 229,99 euroa ja maksuton tilankäyttö) Venom ry, 100 euroa, Avoimet harjoitukset U14-15 tytöt, 31.8.2025, (haettu avustus 229,99 euroa ja maksuton tilankäyttö) b) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€): Vantaan Lastenliitto ry, 525 euroa, Tanssikerho 10–13-vuotiaille Hiekkaharjussa 2.9.- 9.12.2025, (haettu avustus 798 euroa) c) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaminen edellyttää harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvityksen tekemistä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa päätöksessä määritetyn toiminnan ajankohdan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuksen päätös on tehty toiminnan päätymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Ellei käyttöselvitystä tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. d) ilmoittaa, avustuksen saajille, että mikäli päätös sisältää oikeuden maksuttomiin käyttövuoroihin, tulee hakijan toimittaa avustuspäätös tilavarausyksikön ([poistettu]) tietoon uusia käyttövuoroja varatessa sekä jo myönnettyjen vuorojen muuttamiseksi maksuttomiksi e) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksella tuettu harrastustoiminta tulee kirjata Vantaan harrastuskalenteri-verkkopalveluun (https://harrastukset.vantaa.fi) ja avustuksella tuetut yksittäiset tapahtumat ja leirit Vantaan tapahtumakalenteriin (https://tapahtumat.vantaa.fi). Tarkemmat ohjeet pakollisiin ilmoitettaviin tietoihin löytyy liikunnan palvelualueen nettisivuilta (https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-japaatoksenteko/talous-ja-strategia/avustukset-ja-apurahat/liikunta-avustukset) f) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu ilmoittamaan välittömästi mahdollisista toimintaa koskevista muutoksista avustuksen myöntäjälle g) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu raportointeihin h) ilmoittaa avustuksen saajalle, että myönnetystä harrasteliikunnan kohdeavustuksesta korkeintaan 75 % voidaan maksaa ennakkona sitoumusta vastaan
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)