Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 9.6.2025
Vantaan A-kilta ry:n järjestötilan tukeminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala, Kaupunkiympäristön toimiala - ote yhdistykselle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan A-kilta ry on vuonna 1975 perustettu aatteellinen yhdistys, joka tuottaa päihdetoipujille vertaistukea ja päihteetöntä toimintaa. Toimintaan voivat osallistua kaikki päihdetoipujat, heidän läheisensä sekä toipumisen edistämisestä kiinnostuneet. A-kiltatoiminnan arvoja ovat päihteettömyys, kokemuksellisuus, toiminnallisuus, vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja yhteistoiminta. A-kiltatoiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. A-killat ovat usein paikkakunnallaan oman kuntansa sosiaali- ja terveystoimen kanssa kiinteässä yhteistoiminnassa. Vantaan A-kilta palvelee nykyään erityisesti Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta ja on aloittanut myös yhteistyön Vantaan kaupungin asukastilojen kanssa. Vantaan A-kilta toimii Tikkurilassa Villa Grönbergin järjestötilassa osoitteessa Jokiniemenkatu 9. Villa Grönberg on ollut A-killan käytössä vuodesta 1991 asti. Villa Grönbergissä A-killan yhteisötila toimii turvallisena ja päihteettömänä kohtaamispaikkana päihdetoipujille. Toimintaan kuuluu vertaistukea, ohjausta palveluihin, keskustelu- ja toiminnallisia ryhmiä, erilaisia harrasteita ja yhteistä ajanviettoa, mikä tukee asiakkaita päihteettömässä elämässä, edistää hyvinvointia ja ehkäisee syrjäytymistä. Toimintavuonna on tavoitettu arviolta noin 1 200 osallistujaa, joista valtaosa on ollut päihdekuntoutujia. Toiminta on osallistujille avointa ja maksutonta. Yhdistyksellä on tällä hetkellä 99 jäsentä, mutta yhdistyksen päivittäistoiminnassa ei ole jäsenille etuuksia. Kiltatoiminta mahdollistuu sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) sekä Vantaa-Kerava hyvinvointialueen myöntämillä avustuksilla. Vantaan kaupungin tarjoamat tilat ovat lisäksi ratkaisevan tärkeä A-kiltatoiminnan mahdollistaja. Villa Grönberg on luovutettu A-killan käyttöön toistaiseksi nimellisellä 28 euron vuosivuokralla ja kuuluu Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan hallinnassa oleviin järjestötiloihin. Järjestötilojen toiminnallisesta hallinnoinnista vastaa hallintosäännön 5 luvun 3 §:n mukaisesti kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialan yhteiset palvelut. Järjestöjen nimikkokäyttöön vuokrattavien tilojen menettelytavan mukaisesti toimiala tukee järjestöjen toimintaa maksamalla järjestötilan vuokran joko kokonaan tai osittain sisäisen vuokran laskentaperiaatteiden mukaisesti. Järjestöjen nimikkokäyttöön vuokrattavien tilojen käyttötarkoitus sekä ylläpito- ja käyttökustannusten määräytyminen määritellään vuokrasopimuksessa. Järjestötilojen vuokrasopimuksia hallinnoi Kaupunkiympäristön toimialan Kiinteistöt ja tilat -palvelualueen tilahallinnan tiimi. Villa Grönberg sijaitsee Tikkurilan Jokiniemen osaamiskampuksen alueella ja on tällä hetkellä alueen ainoa rakennus. Jokiniemen entinen tehdasalue ja Villa Grönberg ovat tulleet Vantaan kaupungin omistukseen 1980-luvulla. Alueelle rakennetaan vuosien 2024–2032 aikana osaamiskampus, johon sijoittuu yrityksiä ja palveluja työnhakijoille ja työnantajille sekä oppimisen ja koulutuksen palveluja. Villa Grönberg on rakennettu vuonna 1936 ja sen on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Rakennus oli valmistuttuaan alueella sijainneen lyijytehtaan johtajan Kurt Grönbergin ja tämän perheen asuinkäytössä. Voimassa olevassa asemakaavassa Villa Grönberg on suojeltu ja sijoittuu osaamiskampuksella keskeiselle paikalle puistoalueen kävelyraitin alkupäähän. Rakennukseen voidaan sijoittaa lähipalveluja, liiketiloja ja kulttuuripalveluja. Tarkoitus on mahdollistaa Villa Grönbergiin monipuolisesti julkisia tai yksityisiä palveluja ja tehdä rakennuksesta yleisölle avoin. Villa Grönbergin rakennuksen käyttötarkoituksen muuttuessa on A-killan toiminnalle etsitty korvaavaa tilaa. Osaamiskampuksen projektijohto on toivonut Villa Grönbergin vapautuvan nykyisestä käytöstä viimeistään syksyyn 2025 mennessä. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala on yhdessä Kaupunkiympäristön Kiinteistöt ja tilat palvelualueen tilahallinnan ja toimitilajohtamisen kanssa valmistellut Vantaan A-kilta ry:n käyttöön Villa Grönbergin korvaavaksi tilaksi osoitteessa Peltolantie 2 sijaitsevaa tyhjää liikehuoneistoa. Huoneisto sijoittuu liikerakennuksen 2. kerrokseen ja siihen sisältyy kaupungin omistuksessa olevia tiloja noin 266 m2 sekä ulkopuolisessa omistuksessa olevat keittiötilat 56 m2. A-kilta ry:n käyttöön osoitetaan järjestötilana huoneiston kaupungin omistamat tilat ja niiden vuokra määräytyy kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalle sisäisen vuokran laskentaperiaatteiden mukaisesti. Vuokralainen tekee tilaan oman sähkösopimuksen. Yhdistyksen järjestötilatuen määrä vastaa tilojen sisäistä vuokraa, mikä on tällä hetkellä 33 456 eur/vuosi (2 788 eur/kk). Kaupunki toteuttaa tilojen käyttöönottoon liittyvät välttämättömät muutostyöt ja niiden arvioitu kustannus on yhteensä noin 7 600 eur (alv 0 %). A-kilta ry vuokraa ulkopuoliselta omistajalta huoneiston keittiötilat omalla kustannuksellaan ja vuokrasopimuksellaan. Vantaan A-kilta ry on hyväksynyt ehdotuksen korvaavasta järjestötilasta. Korvaavan tilan sijainti keskeisellä paikalla Tikkurilan keskustassa mahdollistaa A-killan toiminnan kehittämisen entistäkin enemmän muuntautumiskykyisiin, korjaaviin ja ohjattuihin toipumiseen tähtääviin toimintamuotoihin. Vantaan kaupungin ja A-kilta ry:n järjestötilan vuokrasopimuksen pääkohdat olisivat: - Vuokra-aika alkaa viimeistään 1.10.2025. - Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi kolmen (3) kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin. - Vuokrattava kohde on Kiinteistö Oy Tikkurilan Kauppatalossa osoitteessa Peltolantie 2 toisessa kerroksessa sijaitsevat toimistohuoneet yhteensä 266,1 m2. - Tilojen käytöstä ei peritä vuokraa vuokralaiselta, vaan vuokra määräytyy Vantaan kaupungin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalle sisäisen vuokran laskentaperiaatteiden mukaisesti. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen. - Tilojen käyttötarkoituksena on vuokralaisen oma toiminta. Vuokralaisen toiminnan tulee olla voittoa tavoittelematonta. - Tilojen edelleenvuokraaminen on kielletty ilman vuokranantajan lupaa. - Vuokralainen ei saa ilman vuokranantajan kirjallista lupaa siirtää vuokraoikeuttaan tai luovuttaa vuokratilan tai sen osan hallintaa toiselle eikä ottaa huoneistoon alivuokralaista. - Vuokralainen ei saa käyttää tilaa muuhun tarkoitukseen kuin sopimuksessa on sovittu. - Yöpyminen huoneistossa on kielletty. - Vuokralaisen on annettava vuosittain kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalle selvitys järjestötilan käytöstä tilan tehokkaan ja käyttötarkoituksen mukaisen käytön seuraamiseksi. Selvitys tulee sisältää yhdistyksen toimintakertomuksen ja tilastot järjestötilan käytöstä. Selvitys tulee antaa huhtikuun loppuun mennessä. - Vuokralainen on velvollinen ilmoittamaan Vantaan kaupungille, mikäli sen toiminta olennaisesti muuttuu tai lakkaa. - Vuokralainen vastaa oman omaisuutensa ja irtaimiston vakuuttamisesta sekä irtaimiston ylläpidosta ja huollosta. - Vuokralainen ei saa suorittaa huoneistossa muutos- ja parannustöitä ilman vuokranantajan lupaa. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta vastaa kuntalaisten osallisuuden sekä yhteisöjen, järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan tukemisesta ja Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta tehtäväalueellaan päättää 9 luvun 8 §:n kohdan 1 mukaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä, myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti, ja 9 luvun 8 §:n kohdan 6 mukaan lautakunnan hallinnassa olevien tilojen, alueiden, rakennusten, laitosten, laitteiden ja näihin rinnastettavien käyttö- ja vuokrasopimusten yleisistä periaatteista, ja 9 luvun 8 §:n kohdan 7 mukaan toimipisteen perustamisesta tai lakkauttamisesta.
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) luopua Vantaan A-kilta ry:n käytössä olevasta Villa Grönbergin järjestötilasta osoitteessa Jokiniemenkatu 9 ja, b) tukea Vantaan A-kilta ry:n toimintaa osoittamalla yhdistyksen käyttöön kaupungin omistama liikehuoneisto osoitteessa Peltolantie 2 siten, että tilojen vuokrasta vastaa Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala kaupungin sisäisten vuokrien laskentaperiaatteiden mukaisesti, ja c) todeta, että kaupunkiympäristön toimiala valtuutetaan tekemään Vantaan A-kilta ry:n kanssa vuokrasopimuksen Peltolantie 2 tilojen käyttämisestä järjestötilana edellä selostettujen ehtojen mukaisesti, ja d) velvoittaa Vantaan A-kilta ry toimittamaan vuosittain Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalle selvitys Peltolantie 2 järjestötilan tehokkaan ja käyttötarkoituksen mukaisen käytön seuraamiseksi sisältäen yhdistyksen toimintakertomuksen ja tilastot järjestötilan käytöstä.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)