Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 9.6.2025
Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Vantaan seudun steinerkoulun kouluyhdistys r.y. hakee 3 950 euroa Keskiaikamarkkinoiden järjestämiseen 14.9.2025. Ohjelmassa on elävää musiikkia, työpajoja ja -näytöksiä sekä keskiaikaan liittyviä luentoja. Ohjelma sisältää muun muassa ritariratsunäytöksiä, pehmomiekkailutyöpajan ja taikuriesityksen sekä talutusratsastusta ja hevoskärrykyytejä. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 2 700 euroa, tarjoilukuluista 100 euroa, matkakuluista 150 euroa, toimintakuluista 400 euroa, tiedotuskuluista 340 euroa ja muista kuluista 860 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 600 henkilöä. Avustusta esitetään 3 950 euroa. Seutulan kyläyhdistys ry hakee 2 905,34 euroa Königstedtin koulu, Seutulan kappeli ja Seutulan VPK 100 v. juhlaviikonlopun järjestämiseen 24.-25.5.2025. Tapahtuman aikana on avoimet ovet Seutulan kappeliin, Königstedtin koululle ja Seutulan VPK-talolle, joissa kerrotaan niiden historiasta ja nykytilanteesta. Ohjelmassa on kuorolaulua, kaupunginjohtajan tervehdys, puhallinorkesteri Wiipuri, Seutulan koulun esityksiä sekä muita esityksiä. Tapahtumassa on tarjoilua pientä korvausta vastaan soppatykistä, kahvia ja virvokkeita sekä grillimakkaraa. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 2 080 euroa, toimintakuluista 53,30 euroa ja muista kuluista 772,04 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 300 henkilöä. Avustusta esitetään 2 900 euroa. Vivace-kuoroyhdistys ry hakee 2 200 euroa Vivace-kuorojen Kukkafestivaalin järjestämiseen 17.5.2025 Rajakylän Pallopuistossa. Ohjelmassa on kuoroesityksiä, kasvomaalausta, letunpaistoa ja arpajaiset sekä alueen asukkailla mahdollisuus pitää kirpputoripöytää. Kokonaismenot koostuvat esiintymispalkkioista 1 650 euroa, toimintakuluista 200 euroa, tarjoilukuluista 550 euroa, tiedotuskuluista 100 euroa, matkakuluista 100 euroa, tilavuokrasta 220 euroa sekä muista kuluista 180 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 450 henkilöä. Avustusta esitetään 2 200 euroa. Itä-Vantaan yhteisö ry hakee 6 700 euroa KOTO VANTAA -tapahtuman järjestämiseen 9.8.2025 Havukosken puistossa. Tapahtuma on monikulttuurinen kulttuuritapahtuma, jonka tavoitteena on vahvistaa Vantaan kaupungin näkyvyyttä, vetovoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ohjelmassa on muun muassa monikulttuurisia tanssi-, musiikki- ja lauluesityksiä, kansanperinteen esiintyjiä eri maista, hennaja kasvomaalausta lapsille ja nuorille, liikunta- ja esteratoja lapsille sekä monikulttuurinen ruokatori ja tietoa ruokakulttuureista ja paikallisista toimijoista. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 3 500 euroa, toimintakuluista 1 950 euroa (sis. tekniset kulut 300 euroa, kaksi wc:tä ja niiden ylläpito 500 euroa, kierrätyspisteiden järjestämisen 400 euroa ja järjestyksenvalvonnan 750 euroa), tarjoilukuluista 1 050 euroa, tiedotuskuluista 350 euroa ja matkakuluista 150 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 450. Avustusta esitetään 6 550 euroa. Mikkolan koulun Vanhemmat ry hakee 6 872 euroa Mikkola-päivän järjestämiseen 13.9.2025. Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille. Tapahtumaan on kutsuttu mukaan alueen liikuntaseuroja, järjestöjä ja muita harrastusseuroja. Tapahtumassa on musiikkiesityksiä, keppihevosrata, katutaidepaja, poniratsastusta ja kaverikoiria sekä pomppulinna. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 2 800 euroa, toimintakuluista 170 euroa, tarjoilukuluista 50 euroa, tiedotuskuluista 50 euroa ja muista kuluista 3 802 (sis. mobiiliesiintymislavan, äänentoiston ja kalusteet, soppatykin, ensiapupisteen, poniratsastuksen, keppihevosradan ja jätehuollon) euroa. Tapahtumassa Mikkolan koulu tarjoaa koululaisille lounaan ja Mikkolan koulun vanhemmat ry tarjoaa muille osallistujille lounaan n. 450 henkilöä. Arvioitu osallistujamäärä on 1 000 henkilöä Mikkolan koulusta ja 500 henkilöä alueen muita asukkaita. Avustusta esitetään 5 000 euroa. Vantaan 4H-yhdistys ry. hakee 1 800 euroa Katrinebergin 4H-kotieläinpihan kesän avajaistapahtumaan 1.6.2025. Tapahtuma on osa Katrinebergin kartanon kesän avajaisia ja seurakuntien kummipäivää. Kokonaisuutta ovat järjestämässä Katrinebergin kartano, Seutula-Riipilän Martat sekä Vantaan seurakuntayhtymä. Tapahtuma on koko perheen tapahtuma, jossa esitellään 4H:n kotieläinpihan toimintaa. Tapahtuman ohjelmassa on muun muassa talutusratsastusta, kasvimaakierroksia, kotieläinten ruokintanäytöksiä sekä korttiaskartelua. Kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 1 550 euroa, toimintakuluista 300 euroa, tiedotuskuluista 100 euroa ja matkakuluista 50 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 250 henkilöä. Avustusta esitetään 1 800 euroa.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään a) myöntää seuraavat paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustukset: - Vantaan seudun steinerkoulun kouluyhdistys r.y. 3 950 euroa, - Seutulan kyläyhdistys ry 2 900 euroa, - Vivace-kuoroyhdistys ry 2 200 euroa, - Itä-Vantaan yhteisö ry 6 550 euroa, - Mikkolan koulun Vanhemmat ry 5 000 euroa, - Vantaan 4H-yhdistys ry 1 800 euroa, b) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)