Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 9.6.2025
Seniori-ikäisille suunnattujen taide- ja kulttuuritapahtumien vuoden 2025 avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden palvelualue - ote yhdistyksille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti sekä kaupunginhallitukselle esitysten tekemisestä myönnettävistä huomattavista stipendeistä ja huomionosoituksista. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Seniori-ikäisille suunnattuja taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään ensisijaisesti tapahtumiin, hankkeisiin, produktioihin, näyttelyihin, projekteihin, kursseihin, leireihin ja retkiin. Avustusta myönnetään ainoastaan avustushakemuksessa kuvattuun avustettavaan toimintaan liittyviin kuluihin. Seniori-ikäisille suunnattu kulttuuritoiminnan avustus on tarkoitettu Vantaalla seniori-ikäisille suunnattuun kertaluonteiseen taide- ja kulttuuritoimintaan. Käyttöselvitys tulee toimittaa kahden kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä. Mikäli päätös avustuksen myöntämisestä on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta. Kaupunkikulttuurin hyvinvoinnin lautakunta on kokouksessaan 22.1.2025 § 13 myöntänyt seuraavat seniori-ikäisten taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset: -Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat ry 500 € Kajauttajat-kuoron esiintymiset vantaalaisissa vanhustenhuoltoyksikössä: 7.4. Suopursussa, 28.4. Foibessa ja 19.5. Havurastissa -Trio Zorbas työryhmälle konsertteihin 800 € (27.2. Foibessa ja Saga Tammilinna Tikkurilassa 25.3). Edellä mainitut yhdistykset ovat toimittaneet määräaikaan mennessä hyväksyttävät käyttöselvitykset avustuksen käytöstä myönnettyyn kohteeseen.
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään hyväksyä seuraavan seniori-ikäisten taide- ja kulttuuritapahtumien avustuksen käyttöselvityksen: -Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat ry, 307,84 euroa -Trio Zorbas työryhmä, 800 euroa
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)