Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 5.5.2025
Vuokratuen myöntäminen liikuntajärjestöille vuonna 2025 / V-MK
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote hakijoille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan vuokratukea voidaan myöntää liikuntajärjestöjen avustuskelpoisuuden saaneille yhdistyksille muissa, kuin kaupungin tai kaupungin omistamien yhtiöiden hallinnoimissa Vantaalla sijaitsevissa tiloissa tapahtuvaan säännölliseen liikuntatoimintaan. Tukea voidaan myöntää myös Urhea sr:n Urhea-hallin liikuntatilojen käytöstä aiheutuneisiin kustannuksiin. Vuokratukea myönnetään määrärahan puitteissa edellisen kalenterivuoden aikana syntyneisiin todellisiin kustannuksiin perustuen. Järjestön itsensä hallinnoimassa liikuntatilassa käyttötuntihinta määritellään maksettujen tilavuokrien ja muille käyttäjille myytyjen vuorojen erotuksesta. Vuokratuki voi olla korkeintaan 35 €/käyttötunti tai 35 % yhteenlasketuista vuokrakuluista. Vuokratukea myönnetään hakemuksesta. Avustusta haetaan sähköisen asiointipalvelun kautta. Vuokratukea haettaessa on toimitettava hakemuksen liitteenä pankkitositteet maksetuista vuokrista. Vuokratuki maksetaan lautakunnan päätöksen saatua lainvoiman. Liikunnan palvelualueen vuoden 2025 talousarviossa on varattu 1 632 743 euroa liikuntajärjestöjen ja yhteisöjen avustuksiin. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päätti 3.12.2024 § 17 liikuntatoimintaan tarkoitettujen avustusten alakohtaisesta jaosta siten, että vuonna 2025 vuokratukena jaettavaksi osoitetaan 545 000 euroa.
Liikuntajohtajan esitys
Päätetään myöntää vuokratukea liikuntajärjestöille seuraavasti: Biitsi Vantaa ry 3 850 € Dance Team Vakita ry 1 750 € Etelä-Vantaan Urheilijat ry 3 598 € Itä-Hakkilan Kilpa ry 33 518 € Koivukylän Palloseura ry 57 180 € Korson Kaiku ry 5 145 € Korson Palloseura ry 45 226 € Korson Veto ry 1 234 € Kuusikon Urheilijat ry 120 € Pakkalan Palloseura ry 1 330 € Pihkaniskat ry 1 814 € PuHu Juniorit ry 2 163 € RCDE Jalkapalloakatemia ry 7 350 € Sport Club Vantaa ry 20 010 € Tikkurilan Palloseura ry 23 562 € Tikkurilan Tiikerit ry 53 886 € Valko-Pallo ry 28 293 € Vantaan Jalkapalloseura ry 111 974 € Vantaan katutanssiyhdistys ry 8 800 € Vantaan Salamat ry 2 514 € Vantaan Voimisteluseura 75 875 € Variston Tennis ry 54 105 €
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)