Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 5.5.2025
Seniori-ikäisille suunnatun kulttuuritoiminnan toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan seniori-ikäisille suunnatun kulttuuritoiminnan toiminta-avustus on tarkoitettu Vantaalla seniori-ikäisille suunnattuun jatkuvaan taide- ja kulttuuritoimintaan. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden vuoden 2025 talousarviossa on varattu 50 000 euroa seniori-ikäisille suunnattuun kulttuuritoimintaan. Summa sisältää sekä ympärivuotisen toiminnan toiminta-avustukset että yksittäisten taide- ja kulttuuritapahtumien avustukset. Toiminta-avustuksiin summasta jaetaan 42 500 euroa. Toiminta-avustukset julistettiin avustuskuulutuksella haettavaksi viimeistään 31.3.2025. Avustushakemuksia jätettiin 27 kpl ja niiden yhteissumma oli 56 560 euroa.
Kulttuurijohtajan esitys
Päätetään a) myöntää seniori-ikäisille suunnattuun kulttuuritoiminnan avustus seuraaville yhdistyksille: - Eläkeliiton Seutulan yhdistys ry., 2 750 euroa (haettu avustus 3 000 €) - Etelä-Vantaan eläkeläiset ry., 1 900 € (haettu avustus 2 000 €) - Hakunilan Eläkeläiset ry., 1 800 € (haettu avustus 3 500 €) - Hakunilan seudun eläkkeensaajat ry., 1900 € (haettu avustus 2 000 €) - Havukosken eläkeläiset ry., 900 € (haettu avustus 1 500 €) - Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry., 800 € (haettu avustus 1 000 €) - Itä-Vantaan Kansalliset Seniorit ry., 1000 € (haettu avustus 1 200 €) - Korson Eläkkeensaajat ry., 2 800 € (haettu avustus 4 500 €) - Länsimäen ja Rajakylän Eläkkeensaajat ry., 1 800 € (haettu avustus 2 000 €) - Länsi-Vantaan Kansalliset Seniorit ry., 2100 € (haettu avustus 2 400 €) - Myyrmäen Eläkkeensaajat ry., 3 450 € (haettu avustus 3 500 €) - Rekolan-Koivukylän Eläkkeensaajat ry., 2 400 € (haettu avustus 3 200 €) - Simonkylän Eläkkeensaajat ry., 1 700 € (haettu avustus 2 500 €) - Tanssipivot ry., 1 450 € (haettu avustus 1 500 €) - Tikkurilan Eläkeläiset ry., 1 650 € (haettu avustus 1 700 €) - Tikkurilan Eläkeläisten Sekakuoro ry., 500 € (haettu avustus 1 000 €) - Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajat ry., 2 150 € (haettu avustus 3 000 €) - Vanda Svenska pensionärer r.f., 2 100 € (haettu avustus 3 200 €) - Vantaan julkisen alan eläkeläiset ry., 1 700 € (haettu avustus 2500 €) - Vantaan Kristilliset Eläkeläiset ry., 1 200 € (haettu avustus 1 300 €) - Vantaan senioriopettajat ry., 1 900 € (haettu avustus 2 100 €) - Vantaan seurakuntayhtymän eläkeläiset ry 700 € (haettu avustus 700 €) - Vantaan Tanssiopiston Tuki ry., 3 200 € (haettu avustus 3 600 €) - Vantaan Tanssitaitoyhdistys ry., 600 € (haettu avustus 800 €) b) olla myöntämättä seniori-ikäisille suunnattuun kulttuuritoiminnan avustusta seuraavalle yhdistykselle: - Yhteen Tullaan ry., harkintaan perustuen (haettu avustus 34 800 euroa) c) että avustusta saaneen yhdistyksen on annettava vuoden 2025 toiminta-avustuksen käytöstä selvitys 31.3.2026 mennessä. d) edellyttää avustusta saaneilta yhteisöltä, että yhteisö julkistaa Vantaan kaupungin myöntäneen yhteisölle avustusta, e) todeta, että avustuksen saajan on varattava Vantaan kaupungille mahdollisuus avustuksen saajan hallinnon ja tilien tarkastamiseen siltä osin kuin avustuksen käytön toteaminen edellyttää f) todeta, että mikäli avustusta saanut yhteisö ei toimita määräaikaan mennessä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnalle hyväksyttävää selvitystä avustuksen käytöstä, peritään yhteisöltä ko. avustusmääräraha tai tilittämättä jäävä avustusosuus takaisin g) oikeuttaa kulttuuri- ja kirjastopalvelut maksamaan enintään 50 % avustuksesta sitoumusta vastaan ennen päätöksen lainvoimaa h) avustukset voidaan maksaa poikkeuksellisesti täysimääräisenä ennakkona sitoumusta vastaan heti, kun päätös on lainvoimainen
Käsittely
Merkittiin, että lautakunnan jäsen Matilda Hoviniemi poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)