Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 5.5.2025

Seniori-ikäisille suunnatun kulttuuritoiminnan vuoden 2024 toiminta-avustusten käyttöselvitysten hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/14/02.03.01.03/2024

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden palvelualue - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalvelujen avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan toiminta-avustusta myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen perustoimintaan. Seniori-ikäisille suunnatun kulttuuritoiminnan toiminta-avustus on tarkoitettu Vantaalla seniori-ikäisille suunnattuun sekä ympärivuotiseen taide- ja kulttuuritoimintaan. Avustuksesta tulee tehdä käyttöselvitys sähköisessä asiointipalvelussa tai paperisena asiakirjana 31.3.2025 mennessä. Avustus tai sen osa peritään takaisin, jos avustuksen tai sen osan käytöstä ei ole toimitettu hyväksyttävää käyttöselvitystä annettuun määräaikaan mennessä. Seniori-ikäisille suunnatun kulttuuritoiminnan toiminta-avustusten myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksessa 13.5.2024 § 17. Kaikki 25 yhdistystä toimittivat käyttöselvityksen määräaikaan mennessä.

Kulttuurijohtajan esitys

Päätetään hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2024 toiminta-avustuksen käyttöselvitykset: - Eläkeliiton Seutulan yhdistys ry., 2 900 € - Etelä-Vantaan Eläkeläiset ry., 1 900 € - Hakunilan Eläkeläiset ry., 1600 € - Hakunilan seudun Eläkkeensaajat ry., 2 000 € - Havukosken Eläkeläiset ry., 950 € - Itä-Hakkilan Eläkkeensaajat ry., 900 € - Itä-Vantaan kansalliset seniorit ry., 900 € - Korson Eläkeläiset ry., 700 € - Korson Eläkkeensaajat ry., 2 800 € - Länsimäen ja Rajakylän Eläkkeensaajat ry., 1 700 € - Länsi-Vantaan kansalliset seniorit ry., 1 900 € - Myyrmäen Eläkkeensaajat ry., 3 300 € - Rekolan-Koivukylän Eläkkeensaajat ry., 2 350 € - Simonkylän Eläkkeensaajat ry., 1 700 € - Tanssipivot ry., 1 450 € - Tikkurilan Eläkeläiset ry., 1 700 € - Tikkurilan Eläkeläisten Sekakuoro ry., 600 € - Tikkurilan seudun Eläkkeensaajat ry., 2 150 € - Vanda svenska pensionärer rf., 2 100 € - Vantaan julkisen alan eläkeläiset ry., 1 500 € - Vantaan Kristilliset Eläkeläiset ry., 1 300 € - Vantaan senioriopettajat ry., 1 900 € - Vantaan seurakuntaryhmän eläkeläiset ry., 700 € - Vantaan Tanssiopiston Tuki ry., 3 200 € - Vantaan Tanssitaitoyhdistys ry., 500 €

Käsittely

Merkittiin, että lautakunnan jäsen Matilda Hoviniemi poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)