Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 8.4.2025

Kohtaamispaikka-avustuksen päätösvallan siirto avustuksen myöntämisessä ja käytön valvonnassa

  • Diaarinumero: VD/1974/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Vantaan kaupunginvaltuusto teki 18.11.2025 § 3 päätöksen toteuttaa uusia avoimia kohtaamispaikkoja yhteistyössä järjestöjen kanssa. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalle on varattu tähän rahaa 60 000 euroa vuodelle 2025. Avustus ja myöntämisperiaatteet pilotoidaan tänä vuonna. Tämä vuosi on kokeiluvuosi, ja avustusta esitetään myönnettäväksi nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan viranhaltijapäätöksillä, jotta avustuspäätösten teko olisi joustavaa ja nopeaa, ja avustus saataisiin jaettua kohtaamispaikkatoimintaa järjestäville tahoille tämän vuoden aikana. Delegointipäätöstä arvioidaan uudelleen kevään 2026 aikana, kun on saatu kokemuksia avustuksen myöntämisperiaatteiden toimivuudesta ja avustus on tunnetumpi järjestöjen keskuudessa.

Apulaiskaupunginjohtajan esitys

Päätetään siirtää hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukainen päätösvalta nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajalle siten, että nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtaja päättää Kohtaamispaikkaavustuksen myöntämisestä ja käytön valvonnasta.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)