Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 8.4.2025

Taide- ja kulttuuritapahtumien avustusten myöntäminen 2/2025

  • Diaarinumero: VD/23/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kulttuuri- ja kirjastopalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden taide- ja kulttuuritapahtumien avustusta myönnetään Vantaalla toteutettaviin kaikille avoimiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Erityisestä syystä avustus voidaan myöntää tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen myös kaupungin alueen ulkopuolella. Vain poikkeustapauksessa avustus myönnetään yhteisölle, jolle on myönnetty myös toiminta-avustus. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden vuoden 2025 talousarviossa taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksiin on varattu 130 145 euroa. Tapahtuma-avustushakemukset tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta käsittelee tapahtuma-avustushakemukset tammikuun, huhtikuun ja syyskuun kokouksissa. Avustushakemuksia jätettiin 22 kpl ja 94 855,50 euroa. Avustusta hakivat seuraavat yhdistykset: -Hanna Mäkelä ja Tiina Palmén työryhmä, 8 440 euroa Älä(!)-jää hyvästi -osallistava teosvierailu mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköissä Vantaan alueilla -HELride Collective ry, 3 950 euroa Skeittikontin avajaiset 6.6.2025 Myyrmäen skeittiparkki -Kaamospelit-yhdistys ry, 8 000 euroa Kaamospelit - Vantaan kansamusiikkiviikko 29.5.-16.11.2025 ympäri Vantaata -Kulttuuriyhdistys VALVO! ry, Kulturföreningen VALVO! rf, 3 000 euroa Kaksi perhekonserttia 18.5.2025 ja 2.12.2025 Vantaan maatalousmuseossa -Laila Pullisen säätiö sr, 3 275 euroa Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseo ja muunkieliset opastukset 5.6.- 31.8.2025 -Marianne Rouhiainen työryhmä, 7 000 euroa 40-vuotta tanssitaidetta tanssi-ilta 24.-25.10.2025 Lumosalissa -MarjaVerkko ry, 4 600 euroa Koko perheen puistokonserttitapahtuma KYTKE-festari 17.05.2025 Kenraalinpuisto Kivistössä -Misal Art Puppet työryhmä, 4 000 euroa Lord of Shoes Non-verbal Puppet Theater 10.9.- 30.11.2025 -Nukketeatteri Kulkijat työryhmä, 1 000 euroa Eläinaiheinen nukketeatteriesitys koko perheelle Lammasrock-tapahtuman yhteydessä päivällä Lammaslammen puistossa 8.8.2025 -Shadow Room ry, 7440 euroa Varjo Klubi 30.8.2025 Skenesali, Myyrmäki -Suomen Ilmailumuseosäätiö sr, 4 383,50 euroa Lasten päivä 17.5.2025 Suomen Ilmailumuseossa -Suomen Rullalautaliitto ry, 12 000 euroa Vantaa skate festival -tapahtuma 8.-9.8.2025 Myyrmäen skeittipuisto -Taideosuuskunta Tsuumi, 2 000 euroa TRUST – Mikä on totta? 11.-20.8.2025 -Taiteilija Risto Vilhusen työryhmä, 1 000 euroa kesän näyttelyn avoinnapitokustannukset -Tikkurilan soittokunta, 2 800 euroa TixiBand ja Pepe Ahlqvist esittävät New Orleans tyyppisen musiikin konsertti 2.4.2025 Teatteri Vantaa Silkkisali -Uudenmaan Suzuki-Instituutti ry, 2 000 euroa Kuinka tulikärpänen sai lyhtynsä? Musiikkikertomus 15.9.-31.10.2025 Lumosalissa ja Lastenkulttuurikeskus Pessissä -Vanda Teaterförening rf, 3 000 euroa Sommarteatern Vem som styggast i landet är 3.-18.06.2025 Lantbruksmuseet Emil -Vantaan Taiteilijaseura ry, 1 000 euroa Suomen kuvataiteenpäivä 10.7.2025 Taiteilijatalo Gjutars -Vantaan Taiteilijaseura ry, 3 500 euroa Croquis-piirustusillat 1.5.-31.12.2025 Taiteilijatalo Gjutars -Vantaan Taiteilijaseura ry, 4 300 euroa koko perheen taidetyöpaja 9.-10.8.2025 Taiteilijatalo Gjutars -Vantaa-Seura-Vandasällskapet, 12 000 euroa Helsingan keskiaikapäivä 9.8.2025

Vs. kulttuurijohtajan esitys

Päätetään a) myöntää taide- ja kulttuuritapahtuma-avustusta seuraaville yhdistyksille: -HELride Collective ry 3 500 € (MEK-avustus) -Kaamospelit-yhdistys ry 4 000 € -Kulttuuriyhdistys VALVO! ry Kulturföreningen VALVO! rf 2 000 € -Laila Pullisen säätiö sr 2 500 € -MarjaVerkko ry 2 000 € -Misal Art Puppet työryhmä 2 000 € -Nukketeatteri Kulkijat työryhmä 700 € -Shadow Room ry 3 700 € -Suomen Ilmailumuseosäätiö sr 2 000 € -Suomen Rullalautaliitto ry 8 000 € (MEK-raha) -Taideosuuskunta Tsuumi 1 000 € -Taiteilija Risto Vilhusen työryhmä 800 € -Tikkurilan soittokunta 1 400 € -Uudenmaan Suzuki-Instituutti ry 800 € -Vanda Teaterförening rf 2 500 € -Vantaan Taiteilijaseura ry 800 € (Suomen kuvataiteen päivä 10.7.2025) -Vantaan Taiteilijaseura ry 1 500 € (Croquis-piirustusillat) -Vantaan Taiteilijaseura ry 2 000 € (Koko perheen taidetyöpaja 9.-10.8.2025) -Vantaa-Seura-Vandasällskapet 8 000 € b) olla myöntämättä -Hanna Mäkelä ja Tiina Palmén työryhmä (kuuluu hyvinvointialueiden avustettaviin tapahtumiin) -Marianne Rouhiainen työryhmä (on avustettu tänä vuonna jo kahdella Taide- ja kulttuuritapahtuma-avustuksella)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)