Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 17.3.2025

Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2025

  • Diaarinumero: VD/4/02.03.01.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalle

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukastapahtumien ja kyläjuhlien toteutusta sekä innovatiivisia hankkeita, jotka edistävät yhteisöllisyyttä. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksiin on varattu vuonna 2025 yhteensä 119 538 euroa. Avustuksia myönnetään jokaisessa lautakunnan kokouksessa hakemusten saapumisjärjestyksessä. Sahan-seura ry hakee Naistenpäivän juhlailtaan 5.4.2025 avustusta 2 150 euroa. Monikulttuurisen asukasjuhlaan houkutellaan suomalaistaustaisia ja maahanmuuttajataustaisia naisia. Tapahtuma alkaa yhteisellä tutustumisleikillä, jonka tarkoitus madaltaa kynnystä jatkaa keskustelua uusien ihmisten kanssa. Ohjelmassa on yhteistä syötävää, musiikkia erilaisia toiminnallisia aktiviteetteja naisille ja lapsille vapaata keskustelua toisten kanssa. Tapahtumaan hankitaan lastenhoitaja, koska lastenhoitajan avulla äidit ja muut naisosallistujat voivat osallistua tapahtumaan täysipainoisesti ilman huolta lastenhoidosta. Tapahtuman kustannukset koostuvat tarjoilukuluista 1 000 euroa, tilavuokrista 600 euroa, aktiviteettien kuluista 400 euroa, esiintymispalkkioista 250 euroa ja matkakuluista 100 euroa. Arvioitu osallistumismäärä on 150 henkilöä. Avustusta esitetään 1 300 euroa, josta tarjoilukuluihin enintään 2 euroa osallistujaa kohden. Päiväkummun koulun Vanhempainyhdistys r.y. hakee 8 000 euroa Päivis-päivän järjestämiseen 17.5.2025. Päivis-päivä on Päiväkummun koulun ja vanhempainyhdistyksen järjestämä perinteinen kodin, koulun ja koko kylän yhteinen tapahtumapäivä. Päivän aikana näytetään koulun sisällä oppilaiden tekemiä näyttelyjä ja esityksiä. Lisäksi paikalla tulee olemaan sisätiloissa kirjailija pitämässä lapsille puheenvuoron. Ulkona esiintyy yllätysartisti. Lisäksi siellä on paikallisten seurojen ja yritysten esittely- ja myyntikojuja, koulun leirikoulun buffetti, sekä lukuisia eri toimintapisteitä niin lapsille kuin aikuisillekin (esim. glittermaalausta, ponitalutusta, keppihevosrata yms). Tapahtuman kustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 6 550 euroa, esiintymislavan vuokrauksesta, materiaalikuluista, keppihevosradasta ja pomppulinnojen vuokrauksesta 710 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 800 henkilöä. Avustusta esitetään 6 000 euroa. Kivistön ja Keimolan Omakotiyhdistys ry hakee 600 euroa nukketeatteriesitykseen Kivistön markkinoille 10.5.2025. Nukketeatteriesitys on ilmainen osallistujille ja tilaisuuden jälkeen on mahdollista keskustella nukkehahmojen ja nukketeatterin pitäjän kanssa. Tapahtuman kulut koostuvat esiintymispalkkioista 600 euroa ja tiedotuskuluista 400 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 130 henkilöä. Avustusta esitetään 600 euroa.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään a) myöntää seuraavat kohdeavustukset paikalliseen kansalaistoimintaan: - Sahan-seura ry 1 300 euroa, - Päiväkummun koulun Vanhempain yhdistys ry 6 000 euroa, - Kivistön ja Keimolan omakotiyhdistys ry 600 euroa, b) edellyttää, että avustusten saajat toimittavat avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa tapahtumasta. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)